Tämä on uusi Alppikylä

Alppikylä sijaitsee Tattarisuon teollisuusalueen sekä Puistolan, Heikinlaakson ja Jakomäen asuinalueiden välissä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lähivuosina rakennettavaa uutta asuinaluetta kehystävät vilkasliikenteiset väylät. Lahdenväylän ja asuinalueen väliin sijoittuu toimitilarakennuksia ja meluesteitä.

Alppikylään tulee pääosin pientaloja. Alueelle tulee jonkin verran myös kerrostaloja, joista ensimmäiset ovat rakenteilla Tattariharjuntien varteen. Alppikylässä on rakennusoikeutta noin 110 000 kerrosneliötä, josta asumiseen on suunnattu 82 000 kerrosneliötä.

Noin vuoteen 2015 mennessä Alppikylässä on

  • noin 2 000 asukasta
  • nykyistä enemmän työpaikkoja
  • uusia katuja sekä kaupunkipuistoja.

Alppikylää värittävät kaupunkipientalot

Alppikylän omaleimaisuutta ilmentävät kaupunkipientalot, jotka on kytketty toisiinsa. Taloissa voi asua omakotitalomaisesti vuokratontilla, mutta ympärillä on silti tiivistä kaupunkimiljöötä.

Kivisistä ja värikkäistä kaupunkipientaloista tulee enintään kolmikerroksisia. Talojen etupuoli on kadulle päin ja pihat ovat kompakteja.

Palvelut löytyvät Jakomäestä

Alppikylään rakennetaan oma päiväkoti, joka sijoittuu keskelle aluetta Alppikylänkadun varteen.

Muut peruspalvelut sijaitsevat alle kilometrin päässä Jakomäessä:

  • ala- ja yläasteen koulut, joiden yhteydessä on urheilukenttä
  • kunnallisia ja yksityisiä päiväkoteja
  • uimahalli
  • terveysasema ja apteekki
  • kirjasto
  • päivittäistavarakauppa ja erikoistavarakauppoja
  • ravintoloita.

Alppikylän naapurissa sijaitsee Tattarisuon yritysalue.

Useita puistoja ja virkistysalueita

Alppikylässä on puisto- ja lähivirkistysalueita noin 15 hehtaaria.

Tattariharjuntien ja Alppikylänkadun (Tattaritien) välissä sijaitseva puisto rakennetaan kaupunkimaiseksi. Toinen pieni kaupunkipuisto tulee alueen pohjoisosaan.

Tärkein lähivirkistysalue on täyttömäki, joka sijaitsee Tattariharjuntien länsipuolella. Sen kautta Alppikylä nivoutuu laajempiin Malmin lentokenttäalueen virkistysalueisiin. Alppikylän lähellä sijaitsevat myös Suurmetsäntien pohjoisosan virkistysalueet sekä Puistolan liikuntapuisto, jonne on vain reilun kilometrin matka.

Arvokasta luontoa ja ympäristöä

Alppikylä sijoittuu pitkittäiselle, lähes pohjois-eteläsuuntaiselle Tattariharjulle. Harjumuodostuma on osin avokallioisen mäen, Jakomäen, ja pehmeikköalueen, Tattarisuon, välissä. Harjun maa-aines on pääasiassa hiekkaa. Geologisesti harju on kohtalaisen arvokas.

Alppikylä sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella. Rakentaminen huomioi pohjaveden suojelun ja tarpeen imeyttää puhdasta vettä pohjavedeksi. Helsingin kaupunki huolehtii pohjaveden tarkkailusta rakentamisen aikana.

Alppikylä rajautuu idässä Lahdenväylään, jonka varteen valmistui melueste 2010. Meluselvitysten mukaan Alppikylä ei enää ole Helsinki–Malmin lentomelualuetta. Lue uutinen Alppikylän meluesteestä.

Tämän sivun osoite on www.alppikyla.fi.

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin