Koilliseen Helsinkiin rakennetaan parhaillaan uutta Alppikylän asuntoalue. Alue muodostuu kerrostaloista, pientaloista ja etenkin toisiinsa kiinni rakennetuista, yhden tai kahden asunnon kaupunkipientaloista.
Vaikka Alppikylä on vielä keskeneräinen alue, on sinne ehtinyt syntyä iloinen asukasyhteisö. Alppikylänkatu ykköseen muuttaneet asukkaat ovat toisilleen kuin yhtä suurta perhettä.
Alppikylään on rakenteilla aivan uudentyylinen pientaloalue, jollaista ei muualla Helsingissä vielä ole. Värikkäitä rivi-, kerros- ja paritaloja rakennetaan yhteensä noin 2 000 asukkaalle. Asumismuotoja löytyy Helsingin vuokra-asunnoista omistusasuntoihin, mutta myös hitas- ja omistusoikeusasuntoja rakennetaan.
Lahdenväylän varrelle Alppikylään rakennetaan uutta asuntoaluetta. Asuntotyypit vaihtelevat kerrostaloista pientaloihin, mutta pääosan vievät toisiinsa kiinni rakennetut, yhden tai kahden asunnon kaupunkipientalot. Alueella on myös tontteja toimitiloille.
Tälle sivulle pääset osoitteella www.alppikyla.fi
Helsingin uusien asuin- ja työpaikka-alueiden rakentamisesta kertovat Uutta Helsinkiä -sivut on...
Haaveiletko omasta kotitalosta pääkaupunkiseudulla? Kaupunkipientalo eli townhouse vuokratontilla...
Jakomäen keskustaan on tulossa mielenkiintoisia uudistuksia. Nykyinen ostoskeskus laajenee,...
Kaikkiaan on tarkoitus rakentaa viisikymmentä kaupunkipientaloasuntoa osoitteeseen Laukkukuja 6. ...
Asuntosäätiön Kyläpäällikön rakennustyöt etenevät suunnitelmien mukaan ja kohde valmistuu...
Alppikylän eteläisimpään kohtaan noussut värikäs Tornitalo pilkistelee horisontista. Ovet...
Helsingin kaupunki pyrkii edistämään Alppikylän kaupunkipientaloalueen rakentamista....
Mikä olisikaan mukavampi tapa tutustua oman asuinalueensa ihmisiin kuin talvinen ulkoilurieha?...
Helsingin kaupunki ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laativat parhaillaan...
Miten kiinnostuneita ja tyytyväisiä helsinkiläiset ovat Helsingin kaupungin toimintaan ja...
Kiinteistölautakunta käsittelee tänään Alppikylän 28 kaupunkipientalotontin varaukset....
Perinteinen toripäivä Jakomäessä levittäytyy tänä vuonna myös Alppikylään. Toripäivän lisäksi...
Helsingin kaupungin lähiörahastosta myönnetään tänä vuonna rahaa useisiin esikaupunkialueilla...
Savi ja puu kaupungissa -hanke muuttaa Alppikylän ja Jakomäen välisen alikulkutunnelin seinät...
Alppikylään on rakenteilla aivan uudentyylinen pientaloalue, jollaista ei muualla Helsingissä...
Alppikylänkatu 1:sessä otettiin toukokuun alussa varaslähtö virallisesta Siivouspäivästä, mutta...