Historia

Maa- ja meriliikenteen solmukohta, kaupungin keskitetyn energiatuotannon kehto ja kantakaupungin laajin yhtenäinen teollisuusalue - Sörnäisten ranta-alue on 150 vuoden ajan ollut pääkaupungin kehityksen kärjessä. Alueelle syntyvä moderni Kalasataman kaupunginosa halutaan rakentaa paikan kerroksellisuutta ja jatkuvuutta kunnioittaen.

Pääkaupungin tavaraliikenteen ja energiateollisuuden syntysijoilla

Tullessaan Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812 Helsinki oli neljän tuhannen asukkaan pikkukaupunki, jossa asuttiin lähinnä nykyisellä keskustan alueella. Sörnäisten alue oli lähes asuttamatonta maaseutua, joskin Lintulahdessa toimi jo tiilipolttimo.

 Ilmavoimat

Sörnäisten teollistuminen edistyi kuitenkin ripeästi, kun vuonna 1825 kaupungin rakennusjärjestyksessä määrättiin sijoittamaan tehtaat ja työpajat tulipalovaaran vuoksi kaupungin ulkolaidoille.

Kalasataman alue onkin noista ajoista lähtien ollut Helsingin teollisen historian keskiössä. Sörnäisten rantaan kehittyi lopulta kantakaupungin laajin yhtenäinen teollisuusalue, kun rautatie ja satamaliikenne 1860-luvulla kohtasivat.

Satamarata teki metsänomistajista herroja  

Suomen ensimmäinen rautatie otettiin käyttöön Helsingin ja Hämeenlinnan välillä 1862. Vain kaksi vuotta junaradan valmistumisen jälkeen avattiin jatkolinja Pasilasta Sörnäisiin, jonne oli rakennettu silloisissa oloissa suuri ja moderni satama. Suomen ensimmäinen satamarata kulki alkujaan nykyisen Teollisuuskadun vartta ja Junatietä pitkin.

 R. Roos

Aluksi satamaradan merkitykseen ei oikein uskottu. Rautateiden ylitirehtööri, kenraali Knut Stjernvall kohotti lasinsa satamaradan avausjuhlassa ja sanoi: "Tavallisesti ollaan myöhässä näissä yleisissä töissä; tällä kertaa olemme edellä, sillä kustannuksiinsa nähden tämä haararata on vielä joitakin vuosikymmeniä tuottava sangen vähäistä hyötyä."

Ennustus oli kuitenkin turhan pessimistinen: rata oli kannattava alusta lähtien. Alkoi puutavarakaupan aika, joka teki metsänomistajista herroja. Rautatie mahdollisti suuret tavarakuljetukset sisämaasta. Satamassa voitiin ensimmäisenä Suomessa purkaa laivan lasti suoraan junavaunuihin tai päinvastoin. Pietarin radan avaaminen  vuonna 1870 laajensi edelleen sataman vaikutusaluetta.

Sörnäinen oli Helsingin vilkas ulkosatama, jossa satamajätkät ansaitsivat paljon, mutta panivat myös paljon menemään. Elettiin villiä elämää. Niemen kärjessä oli maineikas englantilainen kapakka Ostkap ja alueella toimi  myös muutama ilotalo sekä Hinellin ravintola.

Satama-alueen nopea muutos oli mahdollinen, koska alue oli lähes rakentamaton, laivaväylät olivat helposti toteuttettavissa ja läheiset Sörnäisten, Kallion, Hermannin ja Vallilan kaupunginosat tarjosivat edullisen mahdollisuuden työväen asuttamiseksi lähelle tehtaita ja satamaa.

Kasvu oli jatkuvaa ja varastoalueet piti saada lähelle lastauspisteitä. Matalat rantavedet ja monet läheiset pikkusaaret houkuttelivat lisäämään maanpinta-alaa oikaisemalla rantaviivaa.

"Ranta-alueilla ja saarissa asui vielä sata vuotta sitten lähinnä köyhiä ihmisiä. Ne olivat luontoparatiiseja, joissa virkistäydyttiin. Paratiiseilla oli kuitenkin varjonsa, niillä harjoitettiin yllättävänkin laajamittaista teollista toimintaa, mikä ei ollut suinkaan vaaratonta ympäristölle, saati ihmisille", arvioi Helsingin kadonneiden saarten historiaan perehtynyt  tutkija Sallamaria Tikkanen alueen saarten viime vuosisadan vaihteen tilannetta.

Pohjoisessa täyttömaan alle jäivät lopulta Kyläsaari sekä Pieni ja Iso Verkkosaari. Kyläsaaren huviloihin kuljettiin vielä pitkään lähes 200 metriä pitkää puusiltaa pitkin ja siellä sijaitsi 1910-luvulla perustettu uimalaitos "työtätekevälle luokalle". Työläisten virkistäytymispaikka hävisi 1930-luvulla, kun alue yhdistettiin mantereeseen ja sinne sijoitettiin kaupungin jätevesien puhdistamo.

Verkkosaaret olivat pitkään kaupunkilaisten karjan kesälaitumina ja elikot kuljetettiin saarille veneillä. Teolliseen aikaan siirryttiin kuitenkin jo vuonna 1888, kun Isoon Verkkosaaren perustettiin parhaimmillaan yli 300 henkilöä työllistänyt saha. Verkkosaarten teollisen hyödyntämisen parantamiseksi alueet liitettiin maantäyttötöillä mantereeseen 1930-luvulla.

Alueen eteläosasssa pyöreä ja kallioinen Sompasaari toimi helsinkiläisten huviretkien kohteena. Matka saaren kuuluisalle näköalatornille taittui aikataulun mukaisesti kulkevilla pienillä höyryaluksilla.

Vakinaisia asukkaita Sompasaaren puisissa villoissa oli vuosisadan alussa vain 27. Saaren kasvisto oli kuitenkin erityisen monipuolinen ja rikas: siihen arvioitiin kuuluneen ainakin kolmesataa eri kasvilajia. Saaren kasvirikkautta kartutti omalta osaltaan kauppaneuvos Sundmanin jo 1840-luvulla perustama puutarha, jossa hyödynnettiin kaukomailta saapuneiden laivojen kasvitarjontaa.

Osuusliike Elanto hankki saaren omistukseensa vuonna 1921. Kesäsiirtolassaan elantolaiset järjestivät muun muassa Sompasaaren Olympialaisia, jotka keräsivät sankat katsojajoukot hurraamaan.

Korkea Sompasaari kuitenkin louhittiin tasaiseksi ja yhdistettiin mantereeseen, kun Sörnäisten satamaa 1960-luvun taitteessa laajennettiin merelle päin. Saman kohtalon koki Sompasaaren eteläpuoleinen saari Nihti. Jo aiemmin 1950-luvulla kaksi pienehköä saarta, Hanasaari ja Kana, yhdistettiin uuden uljaan voimalaitoksen syntysijaksi.

Sähköä lamppuihin ja sitten Klippanille

Helsingin keskitetty energiantuotanto oli saanut alkunsa Sörnäisissä kuitenkin jo paljon aiemmin. Suvilahteen rakennettiin 1900-luvun alussa kaupungin ensimmäiset sähkö- ja kaasulaitokset. Vuonna 1889 Sörnäisten satamaan oli jo perustettu öljysatama.

 Kari Hakli

Heinäkuussa 1909 tunnelma oli riehakas, kun ensimmäisen kunnallisen sähkölaitoksen syntyä juhlittiin höyrylaiva Astralla. Matka oli alkanut lähtömaljoilla Kasarmitorin sähköasemalla ja ravintola Klippanin edustalla tehtiin kierros ennen matkaamista Suvilahden uutuuttaan hohtavaan voimalaitokseen. Sörnäisistä matkaa jatkettiin sähkölaitoksen valtuuston puheenjohtajan Alfred Norrménin residenssiin Katajanokalle, jossa valot sytytettiin ensi kertaa Suvilahden tuottamalla sähköllä. Ja sitten olikin jo aika siirtyä juhlimaan uutta sähköistä aikakautta Klippanille.

Suvilahden höyryturbiinilaitoksen ja sen viereen rakennetut kaasutehtaan rakennukset suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist. Hän oli varsin tuottelias ja erityisen kiinnostunut rakennusteknisistä uutuuksista. Suvilahden rakennuksia pidettiin suomalaisen insinööritaidon näytteinä ja niissä käytettiin ajan uusinta rakennusmateriaalia, teräsbetonia.

Suvilahden rakennustaiteelliset arvot ymmärrettiin täysin vasta myöhemmin, mutta jo ensikommentit Helsingin Sanomissa olivat ihailevia: "Sitä katselemaan ei hevillä kyllästy. Kaikki on sielläkin siroa, tarkoituksen mukaista ja uudenaikaista. 60 metriä korkea sawupiippu nielee kiwihiilen sawun miltei kokonaan, joten uuden sähkölaitoksen läheisyydessä ei suinkaan tarwitse sawuun tukehtua."     

Sähkönkulutuksen kasvaessa myös Suvilahden voimalaitosalue jatkuvasti laajeni.  Helsingin kaupunginarkkitehti Gunnar Taucher suunnitteli 1930-luvulla kaksi lisärakennusta voimalaitoksen koillis- ja eteläkulmiin. Samaa virkaa myöhemmin hoitaneen Hilding Ekelundin piirtämä voimalaitoksen lisärakennus valmistui sodan jälkeen ja arkkitehti Kaj Englundin suunnittelema laajennusosa rakennettiin 1950-luvulla.

Vilkas tuontisatama

Sörnäisten vilkas satama kehittyi myös ripeästi. Se toimi etupäässä tuontisatamana, mutta sen alueella oli myös kalastussatama ja sen läheisyydessä kalasäilyketehtaita. Alueella sijaitsevaa Hansaterminaalia käyttivät laivat, jotka kuljettivat myös matkustajia.

 Jan Alanco

Sörnäisten öljysatama siirrettiin paloturvallisuussyistä Herttoniemeen vuonna 1938, josta se 1950-luvulla muutti Laajasaloon. Herttoniemen sataman toiminta lakkasi keväällä 1992, jolloin satama-aluetta ruvettiin purkamaan ja rakentamaan asuntoalueeksi.

1950-luvulta lähtien Sörnäisten satama-aluetta laajennettiin huomattavasti täyttämällä merialueita, ja Hanasaari sekä Sompasaari liitettiin mantereeseen. Sompasaaren nimeä käytettiin siitä lähtien kuvaamaan  koko Sörnäisten satamaa, ja nimi esiintyi myös sinne ohjaavissa tienviitoissa. Sompasaari toimi jonkin aikaa myös autolauttasatamana.

Sörnäisten satamaa laajennettiin voimakkaasti 1960-luvulla ja sitä kehitettiin lautta- ja konttisatamaksi. Konttiliikenne oli alkanut Helsingissä 1963. Myös ensimmäiset matkustaja-autolautat liikennöivät Sörnäisten satamasta. 1970-luvulla jatkettiin sataman rakennustöitä lähinnä Sompasaaressa. Sörnäisten satama oli Vuosaaren sataman avaamiseen asti Helsingin roro-satama ja Suomen hedelmä- ja vihannestuonnin keskus.

Myös junaradan linjauksia modernisoitiin. 1960-luvulla satamarata siirrettiin kulkemaan Vallilan pohjoispuolitse ja Itä-Pasilan ali tunnelissa. Näin tehtiin ennen kaikkea liikennejärjestelyjen vuoksi, sillä satama-alueen pohjoisreunassa vilkas Itäväylä kulki Kulosaaren siltaa pitkin osittain satama-alueen yli.

Hanasaari korvasi Suvilahden

Tehokkaammat Hanasaaren A- ja B-voimalat tekivät Suvilahden voimalan lopulta tarpeettomaksi 1970-luvulla. Voimalaitoksen päättäjäistilaisuudessa suoritelaskija Markku Kurppa runoili Suvilahden veteraanien toivomuksena:

Sinun ulkomuotoasi ihailee
moni tunnettu kulttuurimies.
Ennenpitkää sun kohtalos ratkennee,
mikä lienee, sen kukapa ties.
Tämän päätöksen tekijät tietäkööt,
tää on toivomus vanhusten, lasten.
Uljas silhuettisi säilyköön,
Suomen sinitaivasta vasten.

Toivomus toteutui, sillä vanha teollisuusmiljöö säilytettiin vaikka sille ei aluksi löydettykään käyttöä. Ensin paikan löysivät teatterintekijät. Kom-teatterilla oli Suvilahdessa lyhyt, mutta intensiivinen aika, jolloin esitettiin muun muassa Kalle Holmbergin ohjaamat Kullervo ja Me pommittajat.

Vuonna 1982 aloitetussa saneerauksessa alue suunniteltiin varastoiksi ja energialaitoksen henkilökunnan liikuntatiloiksi. Yli kaksi vuosikymmentä Helsingin Energian työntekijät kävivät kuntosalilla, jumppasivat ja pelasivat eri palloilulajeja Suvilahdessa.

Vuonna 2007 Helsingin kaupunki päätti, että Suvilahdesta rakennetaan kulttuuri- ja taideteollisuusalue, itäinen vastine Kaapelille. Alueelle onkin syntynyt vireää kulttuuritoimintaa ja lukuisat taidealan toimijat haluavat asettua Suvilahteen.

Satama siirtyi Vuosaareen

Sörnäisten satama toimi Kruunuvuorenselän rannalla vuoteen 2008 asti. Satama jäi pois käytöstä 24. marraskuuta 2008, jolloin sen toiminnot siirrettiin Vuosaaren satamaan.

Sörnäisten kaupunginosan arkea satama väritti 145 vuoden ajan. Tunnelmat olivat lähdön hetkellä haikeat. Nykypäivän satamajätkät jäivät kaipaamaan Sompasaaren rentoa henkeä. Vuosaaren satamakentällä ei enää ajeta yhdellä kädellä fillarilla kahvikuppi kädessä. Sörnäisissä miehet olivat tottuneet siihen, ettei perään juuri katseltu.

"Täällä saa liikkua vapaasti, mutta Vuosaaressa ei. Harmittaa suunnattomasti", kertoi lähtöpäivän tunnelmista Helsingin Sanomille Puolasta saapunutta teräskuormaa purkanut ahtaaja Kari Kela.

Sörnäisten kautta kulki viimeisenä vuonna yli 300 000 rekkaa. Rekkaralli turhautti kantakaupungin itäosan asukkaita, mutta palveli tehokkaasti  kaupan eri ketjuja. "Sörnäisten kautta  kulki lähes kaikkea sitä, mitä Suomessa voi ostaa kaupoista", kertoi Helsingin Sataman tavaraliikennepäällikkö Pertti Neiglick Iltalehdelle.
 
Satamatoiminnoista alueelle jäi ainoastaan Hanasaaren voimalaitoksen hiilisatama.

Sataman lakkauttamisen jälkeen alueelle rakennetaan uusi merellinen ja urbaani Kalasataman asuntoalue. Valmistuttuaan 2030-luvulla Kalasatama tarjoaa kodin 18 000 helsinkiläiselle. Kulosaaren sillan molemmin puolin levittäytyvällä 175 hehtaarin rantakaistaleella sijaitsee silloin myös 10 000 työpaikkaa.

Kuvat: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto