Helsingin kaupungin tilinpäätös 2016: Talous tasapainottuu

Uutta Helsinkiä
16. maaliskuuta 2017
Kartta näyttää alueet, joilla asuntorakentaminen on vilkkainta. Kuva: Helsingin kaupunki,

”Vuosi 2016 oli Helsingin kaupungin taloudessa odotettua myönteisempi. Kaupungin toimintakate toteutui talousarviota parempana ja verotulot kasvoivat ennakoitua enemmän. Siten vuosikate toteutui 300 miljoonaa euroa talousarviota parempana”, sanoo kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Helsingin kaupungin vuoden 2016 tilinpäätöksestä.

Kaupungin tulorahoitus riitti poikkeuksellisen korkeiden maanmyyntitulojen ansiosta kattamaan investoinnit. Vuonna 2016 toiminnan ja investointien rahavirta muodostui noin 160 miljoonaa euroa positiiviseksi. Tämä mahdollisti kaupungin lainakannan pienentämisen.

Kaupungin tilikauden tulos oli 470 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden vertailukelpoinen tulos oli 18,6 miljoonaa euroa ja vuoden 2014 vertailukelpoinen tulos 188,5 miljoonaa euroa. Vuosi 2014 oli viimeinen, jossa Helsingin Energia oli mukana ennen yhtiöittämistä.

Vuosikate oli 569 miljoonaa euroa. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin ja lainan lyhennyksiin. Perusoletuksena pidetään, että kunnan tulorahoitus on riittävä, jos vuosikate kattaa poistot. Vuosikate kattoi poistot 169-prosenttisesti. Vuosikate oli 300 miljoonaa euroa korkeampi kuin talousarviossa ennakoitiin.

Verotuloja kertyi 3 206 miljoonaa euroa eli kokonaisverotulot toteutuivat 142 miljoonaa euroa talousarviota korkeampina ja verotuloa kertyi 4,5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kunnallisveroa kertyi 2 586 miljoonaa euroa (kasvua 4,2 prosenttia), kun veroprosentti oli 18,5. Yhteisöveron tuotto oli 397 miljoonaa euroa eli kasvua oli 6,7 prosenttia. Kiinteistöveroa kertyi 222 miljoonaa euroa: kasvua edellisvuodesta oli 7,6 miljoonaa euroa eli 3,5 prosenttia.  

Helsingin saamat valtionosuudet olivat 316 miljoonaa euroa. 

Lainaa oli 2 157 euroa asukasta kohden, kun edellisenä vuonna määrä oli 2 518 euroa. Lainakanta oli vuoden 2016 lopussa 1 371 miljoonaa euroa. Kaupungin maksuvalmius oli vuoden lopussa 79 päivää. Kaupungin maksuvalmiudessa on aiemmista vuosista poiketen mukana myös kaupungin konsernitilillä olevat konserniyhteisöjen tilivarat. Kaupungin lainakanta (raha- ja vakuutuslaitoslainat) aleni 210 miljoonaa euroa.

Omavaraisuusaste oli 77 prosenttia. Kaupungin omavaraisuusaste on pysynyt viime vuodet 75 prosentin yläpuolella, kun kuntataloudessa keskimääräinen tavoite on 70 prosenttia.

Taseen loppusumma on 14 249 miljoonaa euroa. Kasvua edellisestä vuodesta on 648 miljoonaa euroa.

Helsingin kaupunkikonsernin vuoden 2016 vuosikate parani vuodesta 2015 noin 194 miljoonalla eurolla ja oli 1 032 miljoonaa euroa. Kaupunkikonsernin maksuvalmius oli vuoden lopussa 59 päivää.

Asuntoja rakennetaan vilkkaasti

Vuoden 2016 asuntorakentaminen oli edellisvuoden tapaan vilkasta. Rakenteilla olevien asuntojen määrä pysyi 7 000 asunnon tuntumassa.  Vuonna 2016 asuinrakennusten aloituksia tapahtui enemmän kuin asuntoja valmistui.

Kaupungin investoinnit ilman liikelaitoksia olivat 486 miljoonaa euroa. Liikelaitosten investoinnit olivat 177 miljoonaa euroa, joten kokonaisinvestointimenot olivat 663 miljoonaa euroa.

Suurimmat esirakentamiskohteet sijaitsivat Kalasatamassa, 14 miljoonaa euroa, Länsisatamassa, 22 miljoonaa euroa ja Pasilassa, 9 miljoonaa euroa.

Lue kaikki tilinpäätöstiedot www.hel.fi/tilinpaatos

Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöstä maanantaina 20.3.2017, allekirjoittaa tilinpäätöksen ja lähettää sen tilintarkastajille. Kaupunginvaltuusto hyväksyy tilinpäätöksen 21.6.2017.