Palaute       sv EN  

Uutiset / Malmin lentotoiminta vaihtumassa live-musiikkiin

Malmin lentokentän alue etelästä. Kuva: Suomen Ilmakuva Oy, 2017
Malmin lentokentän alue etelästä. Kuva: Suomen Ilmakuva Oy, 2017
Malmin lentokentän alue
26. huhtikuuta 2017

Malmin asuntorakentaminen alkaa alueen eteläpäästä 2020-luvulla. Tänään Malmilla lennetään edelleen, pian lentokenttäalue voi toimia myös festivaaliareenana.

”Kehitys lentää eteenpäin”, julistaa Malmin lentokentän vihkiäisilmoitus toukokuulta 1938. Se koristaa Malmin aluerakentamisprojektin johtaja Sirpa Kallion ovea. Malmin lentokenttä on hänellekin osa lapsuutta.
”Katselimme Malmille laskeutuvia lentokoneita Jakomäenkalliolta”, Kallio kertoo.

Korkeilta kallioilta Lahdenväylän toiselta puolen oli mainiot näkymät Malmin kentälle.

Malmin lentokenttäalueen rakentaminen on herättänyt kiivaan keskustelun. Syksyllä 2016 hyväksytty Helsingin uusi yleiskaava mahdollistaa Malmin kentän tulevan rakentamisen. Vuodenvaihteessa 2017 alue siirtyi valtiolta Helsingin kaupungin hallintaan. Helmikuussa eduskunnalle luovutettu 56 000 ihmisen allekirjoittama kansalaisaloite vaatii Malmin lentokentän säilyttämistä ilmailukäytössä. Malmin herättämät reaktiot eivät hämmästytä Sirpa Kalliota. Haikeaa kentästä luopuminen on hänellekin.

”Malmin lentokenttä on muodostunut maamerkiksi, helsinkiläiseksi jutuksi josta halutaan pitää kiinni.”

Toisessa vaakakupissa painavat asuntotuotantotavoitteet. Kun yleiskaavan suunnitelma toteutuu, on 420 jalkapallokentän laajuinen Malmin lentokenttäalue 2040-luvulla 25 000 ihmisen koti. Alueen historiasta muistuttavat tuolloin suojellut lentokenttärakennukset ja niitä ympäröivä laaja puistoalue vesiaiheineen. Alue sijaitsee myös liikenteellisesti mainiossa paikassa. Suomen neljänneksi vilkkaimmalle Malmin rautatieasemalle on matkaa pari kilometriä, ja vieressä kulkee Lahdenväylä.

Monipuolista käyttöä jo ennen rakentamista

”Suunnittelun ja rakentamisen valmistelun lisäksi minua on tänä talvena työllistänyt Malmin lentokentän väliaikaiskäyttö”, Kallio kertoo.
Rakentaminen ei pääse vauhtiin vielä vuosiin, joten kaupunki on ideoinut alueelle monenlaista väliaikaiskäyttöä.

”Lentotoimintakin jatkuu edelleen harrastajavoimin. Yleisilmailijoiden perustama Malmin lentokenttäyhdistys vuokrasi 39 hehtaarin alueen kaupungilta ja pyörittää kenttää. Nykyinen vuokrasopimus on tehty vuoteen 2019 asti”, Kallio kertoo.

Pienlentokoneet nousevat Malmin pääkiitotieltä siis vielä lähivuodet. Poikittaisen kiitotien itäpuolen ja historiallisen lentokonehangaarin kaupunki sen sijaan on varannut muuhun käyttöön.

”Malmi on paikka, jossa on tilaa festivaaleille ja isojenkin megabändien konserteille”, Kallio kertoo.

”Me teetimme liikenneselvityksen siitä, miten Malmille pääsee, ja miten sieltä pääsisi puolenyön aikaan pois. Selvityksen perusteella alueella onnistuvat jopa 50 000–60 000 ihmisen tapahtumat. Asemalle on pari kilometriä, ja pysäköintitilaa on 12 000 autolle.”

Malmin lentoasemarakennusten ympäristön asemakaava on jo tekeillä, mutta asemakaavassa suojeltavaksi määriteltyjen rakennusten ympäristö rakennetaan vasta kaukana tulevaisuudessa. 

”Olemme ajatelleet, että siellä voisi olla tapahtumia seuraavat parikymmentä vuotta. Olisi hienoa jos se vakiinnuttaisi paikkansa uutena festivaalialueena. ”

Sirpa Kallio kertoo, että Helsingin suunnittelijat ovat seuranneet tarkasti Berliinin Tempelhofin ja Tukholman Bromman keskustalentokenttien tilannetta. Berliinin Tempelhofin kenttä suljettiin vuonna 2008 ja alue avattiin kaupunkilaisten käyttöön. Tätä nykyä Tempelhof on suosittu virkistysalue ja tapahtumien pitopaikka.

Malmista vireä tapahtuma-alue

”Haluaisimme että myös Malmista tulisi vireä tapahtuma-alue. Se tekisi aluetta tunnetuksi kaupunkilaisille jo ennen kuin varsinainen asuntorakentaminen alkaa. ”
Konserttikäytössä Malmilla on tärkeä valtti.

”Kun lavat suunnataan Tattarisuon teollisuusalueelle, ei lähellä ole häiriintyvää asutusta, joten tapahtumia voi järjestää melko vapaasti."

Sirpa Kalliolla ei ole valmista vastausta siihen, miten auttaa ilmailuharrastajia kun asuntorakentaminen pääsee käyntiin. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei lentotoimintaa lakkautettu kuin seinään.
”Me olemme yrittäneet tehdä suunnittelua hyvässä ohengessä, ja ymmärrämme yleisilmailunkin näkökannan.”

Miltä näyttää Malmin alue kymmenen vuoden kuluttua?

”Uskon että se on vilkas tapahtuma-alue. Esimerkiksi kentän hangaarirakennus on sen verran suuri, ettei sen kokoluokan rakennuksia Helsingistä tahdo tapahtumapaikoiksi löytyä. Ovet avoinna sinne mahtuu jopa 6000 ihmistä. Se on sellainen kokoluokka, josta tapahtumajärjestäjät ovat kiinnostuneita”, Kallio ennustaa.

Aluerakentamista koordinoivana projektinjohtajana Kallio on tottunut myös siihen, että suunnitelmat elävät. Näin kävi Tukholmassa, jossa Bromman lentokenttä säilytettiin valtiopäivien päätöksellä. Tosin Bromman Malmia pidempi kiitorata mahdollistaa suuremmat lentokoneet ja reittiliikenteen.

”Se on pakko hyväksyä, että elävä kaupunki ei tule koskaan valmiiksi. Jos mikään ei kaupungissa muutu, kyseessä on suuri museo.”

 

Usein esitettyä Malmin lentokenttäalueesta

  • Malmin rakentaminen on turhaa, koska Helsinki on täynnä rakennusmaata.

Helsinki kasvaa nopeasti, ja Malmin lentokentän alue on uuden yleiskaavan suurin kokonaan uusi asuntorakentamiskohde. Vastaavan suuruiset aluekokonaisuudet ovat kiven alla. Esimerkiksi Östersundomin kaavoitus on osoittautunut vaikeaksi, ja yksityinen maanomistus sekä Natura-alueet rajoittavat rakentamista siellä.  Malmin vaihtoehdoksi ehdotettu Santahamina on maanpuolustukselle tärkeä, ja Talin golfkentän alueesta ei juuri ole keskusteltu. Myös edellisessä yleiskaavassa tarkasteltujen Vartiosaaren ja Kivinokan rakentamista vastustetaan kiivaasti.

  • Malmin pohjarakentaminen on vaikeaa

Malmin lentokenttäalue ei ole helppo paikka rakentaa, siellä joudutaan mittaviin paalutus- ja stabilointitöihin. Mutta kaikki Helsingin uudet alueet ovat enemmän tai vähemmän haasteellisia rakentaa. Helpot paikat on jo rakennettu jo ajat sitten.

  • Maaperä on pilaantunutta

Malmin lentokenttäalueelta löytyi vain muutama öljyn ja polttoaineiden saastuttama paikka. Niitä oli kuitenkin hyvin vähän, joten Malmin rakentamisessa selvitään pienillä maanvaihdoilla.

  • Historiallinen funkisterminaali puretaan

Sekä terminaali, lentokoneiden säilytyshalli eli hangaari ja hangaarin viereinen pieni puinen autotallirakennus suojellaan. Se on Suomen ensimmäinen varta vasten autotalliksi rakennettu rakennus.

  • Lentoharrastus vaikeutuu pääkaupunkiseudulla

Korvaavia lentokenttiä ei tunnu läheltä löytyvän, sillä tilaa vievä yleisilmailukenttä ei ole mikään varsinainen bisnes. Myös naapurikunnat haluavat lisää veronmaksajia ja hyvän hinnan omistamistaan maista. Maata varataan mieluummin toimitila- ja asuntorakentamiseen kuin lentokentiksi.

Teksti: Petja Partanen