Palaute       sv EN  

Uutiset / Jakomäen sydän -arkkitehtuurikilpailun voitto nimimerkille Demos

Esikaupungit
28. huhtikuuta 2017

Jakomäen sydän -arkkitehtuurikilpailun voittajaksi ja palvelurakennuksen suunnittelijaksi selvisi nimimerkki Demos. Kilpailu koski Jakomäen keskiosan kehittämistä ja uuden palvelurakennuksen suunnittelua, ja siihen kutsuttiin viisi osallistujaa ilmoittautumisen perusteella.

Palkintolautakunta piti Demos-ehdotuksen aluesuunnitelmaa kokonaisuutena korkeatasoisimpana ja tasapainoisimpana. Myös palvelurakennuksen pohjaratkaisu on johdonmukainen ja kirkas. Yhteiskäyttöä, kansalaiskäyttöä ja muunneltavuutta on jalostettu pitkälle.

Palkintolautakunta esitti kuitenkin rakennuksen ulkomuodon jatkosuunnittelulle kehitysehdotuksia. Sen muotoa, hahmoa ja ilmettä tulee jalostaa niin, että siitä välittyy ilo, inhimillisyys ja käyttäjiinsä rinnastuva mittakaava. Ulkoarkkitehtuurin tulee ilmentää samaa yksinkertaista, mutta rikasta ja elämyksellistä maailmaa kuin sisätilat.

Kilpailuehdotusta tullaan jatkotyöstämään yhdessä käyttäjien kanssa.

Kilpailussa oli jaossa myös bonuspalkinto, jonka palkintolautakunta päätti yksimielisesti jakaa kahden kilpailutyön kesken. 25 000 euroa myönnetään nimimerkille Demos korkeatasoisesta, monipuolisesta ja realistisesta alueen ja asumisen kokonaisratkaisusta. Nimimerkin Läppä tuomaristo palkitsee 15 000 eurolla korkeatasoisesta kaupunkitilallisesta otteesta, positiivisesta alueidentiteetistä sekä laadukkaasta asuntosuunnittelusta.

Voittajaehdotuksen Demos olivat laatineet työryhmä Matias Kotilainen, Tuomas Martinsaari ja Paul Thynell sekä Claudia Auer Auer & Sandås arkkitehdit Oy:stä. Nimimerkin Läppä ehdotuksen oli laatinut Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy.

Asukkaat arvioivat pihoja ja rakennuksen ulkonäköä

Kilpailuehdotukset olivat huhtikuussa yleisön kommentoitavina Jakomäen kirjastossa ja verkossa Kerro kantasi -palvelussa. Ehdotuksista keskusteltiin asukkaiden, koululaisten, nuorten ja talon tulevan henkilöstön kanssa.

Yleisön mielipiteet jakautuivat eri ehdotusten välillä. Esimerkiksi nuorten mielestä toimivin piha oli ehdotuksessa 24/7, kun taas koululaiset pitivät eniten ehdotuksista Meille ja Uusjako. Rakennuksen ulkonäössä arvostettiin värejä ja muotoja. Verkkopalautteissa yleisiä aiheita olivat puistoalueet, pihat ja niiden riittävyys sekä kulkureittien turvallisuus.

Asukaspalautteesta on laadittu yhteenveto kilpailun palkintolautakunnan sekä kaavoittajan käyttöön. Yhteenveto löytyy Helsingin karttapalvelusta osoitteesta kartta.hel.fi.

Jakomäen sydän uusiutuu

Jakomäen keskiosaan suunnitellaan uusia asuntoja sekä palvelurakennusta, jossa toimivat jatkossa alueen peruskoulu, päiväkoti, nuorisotalo, leikkipuisto ja uimahalli. Tiloja varataan myös asukastoiminnalle. Palvelurakennus tehdään nykyisen yläkoulu- ja uimahallirakennuksen yhteyteen osoitteeseen Somerikkopolku 6.

Nyt käytössä olevista, peruskorjausikään ehtineistä erillisistä rakennuksista luovutaan, jolloin vapautuu tilaa asuintaloille. Alueelle voisi tulla noin 500 uutta asukasta. Tavoitteena on parantaa myös alueen ulkotiloja ja liikennejärjestelyjä. Asemakaavan muutos laaditaan kilpailuehdotusten pohjalta. Tavoitteena on, että kaavaehdotus esitellään lautakunnalle syksyllä 2017. Lopullisen päätöksen kaavasta tekee kaupunginvaltuusto.

Alueen kaavoitus ja julkinen rakentaminen on tarkoitus toteuttaa vuosina 2017–21 ja asuntorakentaminen vuodesta 2020 alkaen.

Kilpailun järjesti Helsingin kaupunki yhdessä Jakomäen sydän -allianssin kanssa, johon kuuluvat kaupungin lisäksi rakennusliike NCC sekä suunnittelutoimisto Optiplan. Kilpailuun kutsutut osallistujat olivat: Arkkitehtitoimisto ALA Oy, Arkkitehtitoimisto Ettala Palomeras Oy ja Arkkitehtitoimisto Antti Luutonen Oy, Arkkitehtitoimisto Lehto Peltonen Valkama Oy ja Arkkitehdit Sarlin + Sopanen Oy, Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy, työryhmä Matias Kotilainen, Tuomas Martinsaari ja Paul Thynell sekä Claudia Auer Auer & Sandås arkkitehdit Oy.

Kilpailutyöt esillä kaupunkisuunnitteluviraston aulassa 28.4.–19.5.

Jakomäen sydän -arkkitehtuurikilpailun työt ovat esillä kaupunkisuunnitteluviraston aulassa osoitteessa Kansakoulunkatu 3 arkisin klo 8.15–16.00.