Vielä kerran: ”Te kysytte, me vastaamme” – Laajasalon asukasilta toi salin täyteen

Kruunuvuorenranta
17. toukokuuta 2017

16. toukokuuta järjestetty Ylipormestarin asukasilta veti Laajasalossa peruskoulun Ylätalon salin täyteen osallistujia.

Laajasalo on suurten muutosten keskellä; vanhan ostarin paikalle nousee uusi, Kruunuvuorenranta rakentuu vauhdilla ja Kruunusillat tuovat uuden yhteyden kantakaupunkiin. Väestöennusteen mukaan Laajasalon asukasmäärä kasvaa nykyisestä 18 000 asukkaasta vuoteen 2025 mennessä 27 000 asukkaaseen.

Noin neljänsadan osallistujan joukosta nousi teräviä Laajasalon ajankohtaisia asioita ja tulevaisuudennäkymiä koskevia kysymyksiä muun muassa Ylistalon kohtalosta, päivähoidon ja kouluasioiden näkymistä, nuorten huomioon ottamisesta, maatäyttöjen ympäristöystävällisyydestä ja bussiliikenteen riittävyydestä. Vastaamassa olivat panelistit ja asiantuntijat kaupungin virastoista – viimeistä kertaa nykyisen virastorakenteen edustajina ennen kaupungin organisaation perusteellista muutosta 1. kesäkuuta.

Kaupunki sai pyyhkeitä siitä, että virkamiehille lähetettyihin sähköposteihin ei aina saa vastausta. Kaupunginjohtaja kehottikin asukkaita käyttämään kaupungin palautejärjestelmää hel.fi/palaute, jossa kysymyksiä ja palautteita sekä niihin vastaamista pystytään seuraamaan.

Iltaan oman vireensä toi se, että kyseessä oli kaupunginjohtaja Jussi Pajusen virkakauden viimeinen Ylipormestarin asukasilta. Pajusen kauden ensimmäinen asukasilta oli vuonna 2005 niin ikään Laajasalossa, ja nyt lähes viidenkymmenen asukasillan jälkeen ympyrä sulkeutui Pajusen kotikaupunginosassa. Kiitoksena työstä kaupunginosien, yhteisöllisyyden, vuorovaikutuksen ja osallisuuden kehittämisestä Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka ry myönsi Jussi Pajuselle kultaisen Pro Helsinki -ansiomerkin. Pajuselle annettiin niin ikään Laajasalo–Degerö Seura r.y:n kunniadiplomi.

Tilaisuus on katsottavissa tallenteena osoitteessa www.helsinkikanava.fi.

Ylipormestarin asukasillalla on yli nelikymmenvuotiset perinteet. Asukasillan alueiden valinnassa on kuunneltu alueen toiveita ja pyritty siihen, että asukasiltoja olisi tasaisesti eri puolilla kaupunkia. Ylipormestarin asukasiltaa kehitetään osana kaupungin uudistusta. Vastaamalla kyselyyn voi kertoa millaisena asukasiltojen haluaisi jatkuvan, kysely on auki 16. kesäkuuta asti osoitteessa bit.do/asukasilta.

Lisää aiheesta
Osallistu asukasiltoihin ja -tilaisuuksiin