Tervetuloa Kustaan päivän kahveille 6. kesäkuuta!

Kuninkaantammi
18. toukokuuta 2017
Kuva: Pertti Nisonen

Kuninkaantammi on saanut ylvään nimensä tammesta, jonka tarinan mukaan istutti kuningas Kustaa III 1700-luvun lopulla.

Tule piipahtamaan nimipäiville eli Kustaan päivän kahveille tiistaina 6. kesäkuuta kello 15–19 Morningdeliin (Kuninkaantammenkierto 3) ja tapaamaan Kuninkaantammen suunnitteli­joita ja rakentajia.

Paikalla on mahdollisuus tutustua myös Vennynpuiston ja sinne sijoittuvan leikkipaikan puistosuunnitelmaluonnosten vaihtoehtoihin.