Palaute       sv EN  

Uutiset / Pasila laajenee pohjoiseen – Eteläisen Postipuiston kaavaluonnos kommentoitavana verkossa

Pasila
01. kesäkuuta 2017

Eteläisen Postipuiston alueelle Pohjois-Pasilaan suunnitellaan uutta asuin- ja työpaikkarakentamista. Tavoitteena on, että alueelle valmistuisi asuntoja noin 3 500 asukkaalle ja toimistotilaa noin 2 000 työntekijälle. Eteläinen Postipuisto sijaitsee Ilmalan aseman pohjoispuolella ratapihan ja Keskuspuiston välissä.

Eteläisestä Postipuistosta on kaavailtu kantakaupunkimaisen tiivistä. Talot olisivat pääosin 5–8-kerroksisia, mutta varsinkin alueen reunoilla olisi myös korkeampia tornitaloja. Asuinkorttelit on suunniteltu pääosin alueen keskiosaan ja Keskuspuiston reunaan. Toimitilat on tarkoitus rakentaa tiivisti Ilmalan aseman yhteyteen ja radan varteen. Liikekeskusta kauppoineen sijoittuisi torin ympärille alueen eteläkärkeen.

Eteläisen Postipuiston halki on suunniteltu kävelykatu.

– Tavoitteena on miellyttävät ja sujuvat kävely-yhteydet sekä alueen sisällä että Ilmalan asemalle. Kävelyreittien yksityiskohtia ideoidaan ja suunnitellaan huolellisesti tulevina kuukausina, kertoo arkkitehti Anna-Maija Sohn kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Postipuiston eteläreunaan Rantaradan varteen on suunnitteilla Pasilan ja Pitäjänmäen välinen pyöräilybaana. Suunnittelussa varaudutaan jatkamaan raitiotietä Keski-Pasilasta Postipuistoon.

Luonnos esillämyös Pasilan kirjastossa

Eteläisen Postipuiston asemakaavaluonnos on kommentoitavana 19. kesäkuuta asti kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kerrokantasi.hel.fi/etelainenpostipuisto. Luonnokseen voi tutustua myös Pasilan kirjastossa, Kellosilta 9.

Kaavaluonnos viedään kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn syksyllä 2017. Lopullisen päätöksen alueen kaavasta tekee kaupunginvaltuusto.

Eteläinen Postipuisto on osa tulevaa Pohjois-Pasilan nauhakaupunkia, joka alkaa Ilmalan asemalta ja jatkuu Metsäläntielle. Eteläisen Postipuiston lisäksi asemakaava on tekeillä Postipuiston pohjoisosaan eli entisen maaliikennekeskuksen alueelle. Näiden välissä sijaitsee Postin lajittelukeskus, joka jatkaa toimintaansa 2030-luvulle asti. Kun lajittelukeskuksen toiminta on aikanaan siirtynyt muualle ja koko Postipuisto rakennettu, Pohjois-Pasilassa on noin 12 000 asukasta.

Lisää aiheesta:

Luonnoksen kommentointi 

Suunnitteluaineistot