Helsingin Sataman rahtiliikenteen alkuvuosi oli huimaa kasvua

Uutta Helsinkiä
06. heinäkuuta 2017

Helsingin meriliikenteen rahtimäärät kasvoivat erinomaista tahtia vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tammi-kesäkuun aikana Helsingin Sataman kautta kuljetettiin tavaraa yhteensä 6,5 milj. tonnia. Tavaraliikenteestä tuontia oli 3,3 miljoonaa tonnia ja vientiä 3,1 miljoonaa tonnia. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan on siten prosentteina tavaraliikenteen osalta 12 %. Tuonnin kasvu oli 12 % ja viennin kasvu 11 %.

Vuoden toisen kvartaalin tavaraliikenteen määrä 3,3 miljoonaa tonnia (+12 %), josta tuonnin määrä on 1,7 miljoonaa tonnia (+14 %) ja viennin määrä 1,6 miljoonaa tonnia (+9 %).  Kasvuprosentit ovat melko suuria.

”Noin puolet liikenteen kasvusta Helsingin satamassa selittyy markkinaosuuden kasvulla. Myös Suomen taloudellisen tilanteen suotuisa kehitys näkyy tavaraliikenteessä kasvuna. Tämä on varmasti iloinen uutinen kaikkien kannalta, varsinkin kun muistetaan että noin puolet Suomen merikuljetusten arvosta kulkee Helsingin sataman kautta”, arvioi Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

Merimatkustajien määrä oli tammi-kesäkuussa hiukan enemmän viime vuoden tasoon nähden (+3 %), Helsingin Sataman kautta kulki alkuvuonna 5,4 miljoonaa matkustajaa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Satama