Kaksisuuntainen latauspiste asennetaan ensimmäisenä Suvilahteen

Kalasatama
13. syyskuuta 2017

Suomen ensimmäinen kaksisuuntainen latauspiste asennetaan Suvilahteen, Helenin aurinkovoimalan ja sähkövaraston yhteyteen Helsinkiin.  Sähköauton lataamisen lisäksi V2G (vehicle-to-grid) -latauspiste voi toimia sähkövarastona ja sillä voi osallistua sähköjärjestelmän säätöön.

Suvilahteen tuleva julkinen kaksisuuntainen latauspiste on toteutettu yhteistyössä Helenin, Liikennevirran ja Nissanin kanssa. Vastaavanlaisia latausasemia ei tiettävästi vielä ole julkisessa käytössä muualla Euroopassa.

- V2G-latauspisteen avulla voidaan hyödyntää auton akkua osana energiajärjestelmää. Tulevaisuudessa sähköautot eivät ole enää vain verkon kuormia, vaan ne voivat toimia osana sähköverkkoa. Kaksisuuntaisen latauksen avulla sähköautojen akkuja voisi hyödyntää esimerkiksi sähköverkon häiriötilanteissa tai jo ennaltaehkäisemään häiriöitä. Helen testaa Suvilahden pilottikohteessa, Helenistä kerrotaan.

Sähköautonomistaja voi tulevaisuudessa hyödyntää auton akkua energiavarastona kotonaan ja myös osallistua sähkömarkkinan tasapainottamiseen, josta hän voi saada hyötyä osana palvelua.

Sähköautoilijoiden osallistuminen verkon tasapainottamiseen tulee olemaan tärkeää, kun sähköautot ja toisaalta myös aurinko- ja tuulivoimalat yleistyvät. Tarvitaan siis kaiken kokoisia akkuja eli sähkövarastoja. Myös kokonaisuuksia optimoivat ohjausjärjestelmät ovat välttämättömiä, jotta sähkön tuotanto ja kulutus saadaan pysymään tasapainossa.

Julkinenlatausasema on aluksi käyttäjille ilmainen

Suvilahden latauspiste on osa mySmartLife-EU-hanketta. Hankkeessa yhtenä keskeisenä tutkimus-, testi- ja tuotekehitysalustana toimii juuri Suvilahden alue, jossa sijaitsee aurinkovoimala, sähkövarasto ja pian myös kaksisuuntainen sähköautonlatauspiste.

Suvilahden V2G-latauspiste tulee olemaan julkinen latausasema, ja testivaiheessa käyttäjilleen ilmainen. V2G:n toiminnallisuus toteutetaan siten, että auton akku täyttyy sähköverkon tuennasta huolimatta. V2G-latauspiste käy ensivaiheessa Nissanin sähköautoille.

Lisää aiheesta
Helen