Kalasatamassa on rakenteilla satoja asuntoja

Kalasatama
02. marraskuuta 2017

Kalasataman asuntorakentaminen on vilkastumassa entisestään loppuvuodesta. Uusia osa-alueita kohoaa molemmin puolin Rediä. Vuoden lopussa Kalasatamassa on käynnissä yli tuhannen asunnon rakentaminen.

”Kalasatamassa asuu nyt noin kolme tuhatta asukasta, mutta jo muutamassa vuodessa asukasmäärä kaksinkertaistuu. Kalasataman vilkkaimmat rakentamisvuodet ovat siis alkaneet”, kertoo aluerakentamisprojektin johtaja Hannu Asikainenkaupunginkansliasta.

Verkkosaaren eteläosassa asuntorakentaminen käynnistyy marras-joulukuussa kolmella tontilla. Skanska ja YIT rakentavat vapaarahoitteisia asuntoja, Suomen Omakoti rakennuttaa asumisoikeusasuntoja.

Sompasaaressa rakentaminen on vuoden lopussa käynnissä viidessä korttelissa. Asuntoja rakentavat Helsingin asuntotuotanto Att, Lemminkäinen, Oulun Rakennusteho, TA-Rakennuttaja sekä Hartela. Tulossa on vuokra- ja omistusasuntoja sekä hitas- ja asumisoikeusasuntoja.

Redissä vuoden 2018 syksyllä avattavan kauppakeskuksen rakentaminen etenee vauhdilla. Ensimmäisen asuintornin, Majakan, rakentaminen alkoi viime kesänä. Majakka valmistuu 2019.

Aivan Kalasataman pohjoisosassa, Kyläsaaressa, rakennetaan ammattikorkeakoulu Arcadan liikuntatiloja ja opiskelija-asuntoja. Kohteen arvioidaan olevan valmis tammikuussa 2019.

Sörnäistenniemessä on aloitettu viimeisen asuntotontin rakentaminen. Loput asunnot valmistuvat Sörnäistenniemessä vuoden 2018 loppuun mennessä.