Tarjouskilpailu Kalasataman tapahtumista

Kalasatama
25. tammikuuta 2018

Kalasataman rakentaminen kestää 20–30 vuotta. Kalasataman tapahtumat ovat osa Kalasataman ympäristötaidehanketta, jonka tavoitteena on asukkaiden viihtyvyyden parantaminen pitkän rakentamisvaiheen aikana. Hankkeen avulla toteutetaan pysyvää ja väliaikaista taidetta sekä tapahtumia.

Tänä vuonna neljättä kertaa järjestettävällä tarjouskilpailulla haetaan tapahtumia, esityksiä ja kulttuuri- ja taidehankkeita, jotka elävöittävät Kalasataman asuinaluetta, lisäävät alueen viihtyisyyttä ja edistävät yhteisöllisyyttä alueella.

Tarjouksen jättäjän tulee olla rekisteröitynyt yhteisö, esimerkiksi taiteen ammattilaisyhteisö, taidelaitos tai asukasyhdistys. Toiminta voi alkaa erillisen kirjallisen sopimuksen (tilauksen ja tilausvahvistuksen) allekirjoittamisen jälkeen loppukevään 2018 aikana ja sen tulee päättyä viimeistään 30.11.2018. Tarjouksen jättäjä vastaa itsenäisesti hankkeen toteutuksesta. Kaupunki voi tarvittaessa avustaa hankkeiden tiedotuksessa erikseen sovittavalla tavalla.   

Tavoitteena on, että vuonna 2018 käytettävissä olevalla summalla, noin 40 000 euroa (Alv 0 %), saataisiin Kalasatamaan useampia esityksiä, tapahtumia tai hankkeita. 

Hanke tulee toteuttaa Kalasataman alueella. Aluerajaus on esitetty kartassa.

Tarjouksen jättäminen 

Tarjous jätetään sähköisellä Questback-lomakkeella.
Mallilomake, lomakkeen sisältö

Tarjoukseen tulee sisällyttää ainakin:

  1. Kuvaus hankkeesta, tavoite, tapahtumapaikka/-paikat ja kohderyhmä
  2. Kuvaus toteuttavasta työryhmästä, ansioluettelot (liite)
  3. Hankkeen suunniteltu toteuttamisaikataulu ja -paikka
  4. Hankkeen arvonlisäveroton budjetti (mahdollinen arvonlisäveron osuus maksetaan tämän lisäksi)

Tarjous tulee jättää keskiviikkoon 21.2.2018 kello 16.00 mennessä, ja sen tulee olla voimassa vuoden 2018 ajan. Puutteellisia tarjouksia ei hyväksytä.

Yksittäisen hankkeen hinta voi olla enintään 20 000 euroa + alv. Kaikki hankkeen läpiviennistä aiheutuvat kustannukset tulee sisällyttää annettuun projektikohtaiseen hintaan. Kustannuksiin tulee sisällyttää hankkeen raportointi ja tiedotus. Summa maksetaan korkeintaan kahdessa erässä siten, että viimeinen erä maksetaan raportoinnin jälkeen. Ensimmäisen erän osuus saa olla korkeintaan 50 % tilatun kokonaisuuden hinnasta. Laskuissa tulee esittää arvonlisäveroton ja arvolisäverollinen hinta sekä arvonlisäveron osuus ja arvonlisäveroprosentti. Raportissa tulee lyhyesti kuvata ainakin tapahtumakokonaisuus yleisesti, tapahtumapaikat, tapahtuminen ajankohdat ja osallistujamäärät. Raportin yhteydessä tulee lisäksi toimittaa valokuvia tapahtumista. Kaupungilla on oikeus käyttää valokuvia viestinnässään veloituksetta. Hyvissä ajoin ennen tapahtuman järjestämistä pidetään tapahtuman järjestäjien ja kaupungin kesken tapaaminen, jossa käsitellään hanketta, sen toteutusta ja viestintää.

Hakijoiden tulee pyydettäessä toimittaa todistukset yhteiskunnallisten velvoitteiden täyttymisestä.

Tarjousten arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin perusteisiin

Taiteellisen laadun ja vaikuttavuuden osalta arvioidaan
• taiteellinen näkemys ja ammattitaito hankkeessa
• missä määrin hanke tukee alueellista osallisuutta ja yhteisöllisyyttä
• hankkeen merkitys Kalasataman asuinalueen viihtyisyyden lisäämisessä
• hankkeen merkitys alueen imagolle ja millä tavoin hanke edistää Kalasataman tunnettuutta

Kohderyhmän osalta arvioidaan
• missä määrin hankkeen ensisijainen kohderyhmä ovat Kalasataman alueen asukkaat
• hankkeen kohderyhmän laajuus
• miten haluttu kohderyhmä aiotaan tavoittaa

Talouden ja toteutuksen osalta arvioidaan
• toimintasuunnitelman ja budjetin (arvonlisäveroton) realistisuus
• missä määrin hankkeen toimintasuunnitelma vastaa tarjouksessa esitettyihin tavoitteisiin
• onko hankkeeseen varattu toimintasuunnitelmaan nähden riittävät tuotannolliset resurssit

Arvioinnissa suositaan useiden toimijoiden yhteistyöhankkeita. Lisäksi valittavat hankkeet pyritään valitsemaan niin, että ne sisällöllisesti ja aikataulullisesti täydentävät toisiaan.

Hankkeista päätetään alkukevään aikana ja tiedotetaan tarjouksen tekijöille. Kaupunki pidättää itsellään oikeuden neuvotella tarjouksen sisällöistä sekä kohdentaa hankinta vain osaan tarjouksesta.

Kaupunki pidättää itsellään oikeuden olla perustellusta syystä hyväksymättä yhtäkään annetuista tarjouksista.

Ympäristötaidehanketta koordinoi kaupungin eri virastojen edustajista muodostettu ryhmä. Toiminta rahoitetaan rakennuttajilta perittävällä tontin kerrosneliömetrikohtaisella maksulla. Tarjouskilpailu järjestetään vuonna 2018 neljättä kertaa. Tietoa aiemmin toteutetuista hankkeista löytyy Uutta Helsinkiä -sivuilta.

Tarjous jätetään sähköisellä Questback-lomakkeella.
Mallilomake, lomakkeen sisältö

Lisätiedot

Kulttuurisuunnittelija Anna von Bagh, puh. (09) 310 37934, anna.vonbagh (at) hel.fi
Projektinjohtaja Hannu Asikainen, puh. (09) 310 79787, hannu.asikainen (at) hel.fi
Projekti-insinööri Anni Bäckman, puh. (09) 310 25822, anni.backman (at) hel.fi

Kalasatama Uuttahelsinkia.fi -sivustolla