Asukaspysäköinti laajenee Munkkivuoreen, Niemenmäkeen, Etelä-Haagaan ja Kivihakaan

Esikaupungit
07. helmikuuta 2018

Asukaspysäköinti tulee käyttöön Munkkivuoressa, Niemenmäessä, Kivihaassa ja koko Etelä-Haagassa. Kaupungin tavoitteena on saada pysäköinnin muutokset voimaan ensi syksynä.

Muutos tarkoittaa, että pysäköintiin kadunvarsipaikoilla tarvitaan syksystä lähtien asukaspysäköintitunnus. Tunnuksen voivat hankkia alueen asukkaat. Ilman tunnusta katujen varsilla voi pysäköidä pysäköintikiekkoa käyttäen enintään neljä tuntia arkisin kello 8–20. Ilta- ja yöaikaan sekä viikonloppuisin pysäköintiä ei ole rajoitettu. Lisäksi liikkeiden edustoilla säilyy asiointipaikkoja, joilla voi pysäköidä lyhytaikaisesti ilman tunnusta.

– Muutoksen tavoitteena on vähentää muualta tulevien työmatkapysäköintiä ja tällä tavoin helpottaa alueen asukkaiden pysäköintiä. Lisäksi autojen pitkäaikaista säilytystä pyritään siirtämään pois katujen varsilta ja helpottamaan katujen talvikunnossapitoa, kertoo liikenneinsinööri Juha Hietanen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta. 

Alueen yritykset voivat hankkia autoihinsa yrityspysäköintitunnuksen, joka oikeuttaa pysäköimään asukaspysäköintipaikoilla. Yritys voi ostaa enintään viisi tunnusta yhtä toimipaikkaa kohden.

Suunnitelmaluonnokset kommentoitavana verkossa 26.2. asti

Asukaspysäköinnin laajentamisesta päätti kaupunkisuunnittelulautakunta keväällä 2017. Katukohtaiset suunnitelmat pysäköintipaikoista ja -rajoituksista on tarkoitus viedä kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi huhtikuussa.

Katukohtaisten pysäköintisuunnitelmien luonnoksia voi kommentoida 26. helmikuuta asti kaupungin verkkosivuilla osoitteessa kerrokantasi.hel.fi/asukaspysakointi. Palautetta hyödynnetään suunnitelmia viimeisteltäessä.

Etelä-Haagan ja Kivihaan liikennesuunnittelijat ovat tavattavissa 14. helmikuuta kello 17–19.30 Etelä-Haagan kirjastossa. Munkkivuoren ja Niemenmäen suunnittelijat ovat 15. helmikuuta kello 17–19.30 Munkkivuoren ostoskeskuksen aulassa. Suunnitelmaluonnoksiin voi tutustua verkkosivujen lisäksi Munkkiniemen ja Etelä-Haagan kirjastoissa 26. helmikuuta asti.

Pysäköintitunnus ostettavissa syksyllä

Tunnuksen uudelle asukaspysäköintialueelle voi hankkia alkusyksystä kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelusta. Alueiden kotitalouksiin ja yrityksiin jaetaan tiedote, kun tunnus on ostettavissa. Pysäköintimuutoksista tiedotetaan myös uutiskirjeellä, jonka voi tilata osoitteesta www.hel.fi/kaupunkiymparisto/uutiskirjeet.

Asukaspysäköintitunnuksen hinta uusilla alueilla on tänä vuonna 12 euroa kuukaudessa. Vähäpäästöisiin ajoneuvoihin tunnuksen saa puoleen hintaan.  

Alun perin vain kantakaupungissa käytössä ollutta asukaspysäköintijärjestelmää on tarkoitus laajentaa lähivuosina myös Kumpulaan, Toukolaan ja Käpylään. Aiemmin asukaspysäköinti on ulotettu jo Lauttasaareen ja Munkkiniemeen.

Lisää aiheesta:

Kommentoi pysäköintisuunnitelmia

Lisätietoja asukaspysäköinnistä

Tilaa uutiskirje asukaspysäköinnistä: Munkkivuori ja Niemenmäki | Etelä-Haaga ja Kivihaka