Uuden Jätkäsaaren ensimmäiset asuntohankkeet ovat täydessä vauhdissa. Rakentaminen alkoi alueen pohjoisosasta, Jätkäsaarenkallion ja Hietasaaren alueesta sekä Saukonpaadesta. Jätkäsaaren alueista syntyy omaleimaisia kokonaisuuksia.
Kaarevalinjainen Hyväntoivonpuisto jää itäpuolella olevan Hietasaaren- ja länsipuolella olevan Jätkäsaarenkallion osa-alueen väliin. Rakentaminen on kantakaupunkimaista tiiviine kortteleineen. Pääkatujen varsille tulee liiketiloja.
Jätkäsaarenkallion ja Hietasaaren ensimmäinen tontinvarauskierros kattoi noin puolet asema-kaava-alueen asuntotuotannosta.
Saukonpaasi on Ruoholahden kanavan eteläpuolen varren asuinkortteleiden jatke. Crusellinsilta johtaa Ruoholahdesta Saukonpaateen. Saukonpaasi rajautuu etelässä Saukonlaiturin satama-altaaseen ja Saukontoriin. Saukonpaaden pohjoisrannalle rakennetaan pienvenesatama.
Saukonlaiturin alueella korostuu Jätkäsaaren merellinen luonne. Alue saa nimensä 1920-luvulla linjatusta vanhasta hiililaiturista. Länsiosaan suunnitellaan kanavaa, jonka varteen saadaan venepaikkoja. Kanava muodostaa uuden mielenkiintoisen osan merellisen Helsingin reitistöä. Alueelle tulee myös purjevenesatama.
Atlantinkaari reunustaa Hyväntoivonpuiston eteläistä osaa. Hyväntoivonpuiston päätteenä on meren ranta, jonne on suunniteltu Jätkäsaaren uimapaikka.
Jätkäsaaren eteläisin asuinaluekärki rajautuu idässä mereen Melkinlaiturin linjassa ja lännessä pienvenesatamaan sekä Poseidoninpuistoon. Alueen eteläosassa kulkee kanava.
Näiden osa-alueiden lisäksi asumista tulee Valtamerenlaiturin ja Keskuskortteleiden alueille.