Huutokonttorissa toimivat Jätkäsaaren infokeskus, pelastusasema ja alueen logistinen operaattori. Infokeskus sijaitsee rakennuksen pohjoispuolen kaksikerroksisessa osassa, jossa kaupunkilaiset voivat tutustua alueen suunnitelmiin ja rakennustöiden etenemiseen. Uudempi kolmikerroksinen puoli on pelastuslaitoksen käytössä.
Infokeskuksessa voi tutustua rakentamiseen ja suunnitelmiin pienoismallin, karttojen ja kuvapintojen avulla. Käytettävissä on myös suuri kaupunkiseinä, jossa on kosketusnäyttö. Käyttäjät voivat käsin selata, laajentaa ja pienentää esillä olevia kuvia, videoita, pohjapiirroksia ja tietopaketteja.
Näyttelytilassa on verholla suljettava auditorio, jossa voidaan pitää esityksiä ja luentoja yli 50 hengelle.
Infokeskus on auki
Paikalla on myös opas, joka vastaa näyttelyä ja Jätkäsaarta koskeviin kysymyksiin.
Infokeskuksen ensimmäiseen kerrokseen on rakennettu tilat kahvilalle. Ikkunat on laajennettu remontin yhteydessä, joten kahvilasta avautuvat avarat näkymät kahteen suuntaan. Kahvilan aukeamisen ajankohta ei ole vielä tiedossa.
Kahvilan yhteydessä on myös erillinen näyttelytila, jossa rakennuttajat esittelevät Jätkäsaareen rakennettavia kohteitaan. Paikalla voi tutustua uusien asuntokohteiden suunnitelmiin ja poimia mukaan esitteitä.
Pelastusaseman ensimmäisessä kerroksessa ovat kalustohallit ja tekniset tilat, toisessa sijaitsevat miehistötilat ja kolmannessa ovat liikuntatilat ja toimistotiloja.
Uuden pelastusaseman tiloissa on myös väestönsuoja sekä koulutus- ja toimistotilat turvallisuuskouluttajille.
Erottajan pelastusaseman remontin ajaksi kaikki Erottajan toiminnot palomuseota lukuun ottamatta siirtyivät Jätkäsaaren uudelle pelastusasemalle.
Huutokonttorin mielenkiintoinen nimi juontaa juurensa aikaan, jolloin satamatyöläiset tulivat aamuisin ilmoittautumaan laivalastien purkutöihin. Huutokonttorilla miehet huudettiin töihin päivittäisen tarpeen mukaan. Myöhemmin Huutokonttori toimi muun muassa sataman sosiaalitiloina.
Alkuperäinen arkkitehti Gunnar Taucherin suunnittelema kaksikerroksinen rakennus valmistui vuonna 1937. Kolmikerroksinen laajennusosa valmistui 1955.
Katuosoite: Tyynenmerenkatu 1
Puhelin: 046-5241716
Infokeskuksen avajaiset pidettiin 14.6.2011. Samalla vihittiin käyttöön Crusellinsilta. Tutustu tapahtumasta taltioituihin videoihin.
Julkaistu: 04.11.2011