100 vuotta täyttänyt Suvilahden entinen kaasutehdasalue muutetaan kulttuurikeskukseksi, josta löytyy työ-, ateljee- ja esitystiloja eri alojen taiteilijoille.
Suvilahden voimalaitoksen ja viereisen kaasulaitoksen alue muutetaan kaupunkikulttuuria tarjoavaksi kokonaisuudeksi, josta löytyy jatkossa työ-, ateljee- ja esitystiloja taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja muille kulttuuritoimijoille. Rakennuksille tehdään kuntokartoitukset, niitä peruskorjataan ja remontoidaan ja 3 - 5 vuoden päästä ne ovat täynnä vuokralaisia ja toimintaa. Tällöin myös ensimmäiset asukkaat ovat jo muuttaneet viereiselle Sörnäistenniemen asuinalueelle. Suvilahtea hallinnoi Kiinteistö Oy Kaapelitehdas.
Suvilahdessa on elämää tälläkin hetkellä, sillä siellä voi järjestää mm. klubeja, keikkoja, kuvauksia ja näyttelyitä. Suvilahdessa useana vuonna järjestetty, eri musiikkigenrejä, nykytaidetta, kaupunkikulttuuria ja hyvää ruokaa rohkeasti sekoittava Flow-festivaali on saavuttanut vankan maineen hyväntuulisena kaupunkifestarina.
Tukkutorilta eväitä ja makuelämyksiä
Helsingin Tukkutorilla käydään tukkukauppaa yrityksiltä yrityksille. Noin 130 vihannes-, hedelmä-, kala- ja lihatukkua sekä elintarvikkeita valmistavaa tuotantolaitosta palvelevat pääkaupunkiseudun ravintoloita ja kauppoja. Jotta vähittäisasiakkaatkin, mukaan lukien Kalasataman tulevat asukkaat, pääsisivät nauttimaan Tukkutorin tarjonnasta, suunnitelmissa on ensi vuosikymmenellä avata alueen vanhin suojeltu pihapiiri Työpajankadun varressa kuluttajille ja tehdä sinne hyvän ruuan keskus. Samalla pääosa Tukkutorista rauhoitettaisiin vain tukkukauppaa varten.
Tukkutorille voitaisiin sijoittaa kohtuuhintaisia ravintoloita, kahviloita ja torialue – ehkä jopa gourmet-ruokamyymälöitä. Mahdollinen ruokakulttuurikeskus voisi myös sijaita alueella. Vanhat varasto- ja teollisuusrakennukset muuttuisivat näin viihtyisäksi hyvän ruoan keskukseksi, joka heräisi eloon lounasaikaan ja olisi auki iltamyöhään.
Julkaistu: 02.07.2010