Palaute       sv EN  

Perustietoa / 2010 käynnistää asuntorakentamisen

Kalasataman muuttuminen satamasta asuinalueeksi on vuoden 2009 aikana päässyt kunnolla käyntiin. Esirakentamistyöt Sörnäistenniemellä etenevät aikataulussa. Vuosi 2010 käynnistää Kalasatamassa asuntorakentamisen ja tuo rantareitit kaupunkilaisten käyttöön.

Vuoden aikana on tehty erilaisia pohjavahvistustöitä, osa alueesta syvätiivistetään ja osa rakennetaan paalulaatan päälle. Vaikeimmissa paikoissa perustusta vahvistetaan käyttämällä teräksisiä porapaaluja. Osalle aluetta on lisäksi koottu louheesta painopenger, joka tiivistää maata parin vuoden ajan. Esirakentaminen jatkuu myös seuraavana vuonna. Lisäksi vuonna 2010 aloitetaan rantojen ruoppaus- ja täyttötyöt.

Vuosi 2010 tuo tullessaan paljon. Näkyvin muutos on se, että talojen rakentaminen käynnistyy Sörnäistenniemellä ja Kyläsaaren aloituskorttelissa. Ensimmäiset rakennettavat kohteet ovat mm. opiskelija-asuntoja, vuokra- ja asumisoikeusasuntoja sekä kotikorttelihanke, joka tarjoaa erilaisia asumismuotoja yhteisölliseen asumiseen. Lisäksi valmistellaan uusia kaavoja, kuten Verkkosaaren kelluvien asuntojen asemakaavaa.

2010 on lisäksi käynnissä useita Kalasatamaa koskevia kilpailuja. Talvella käynnistyy Korttelitalo-Gosarin kilpailu. Sörnäistenniemellä sijaitsevan korttelitalon hankkeeseen sisältyy päiväkoti ja 1. - 9. luokkien koulu. Lisäksi Sörnäistenniemellä on parhaillaan käynnissä tontinluovutuskilpailu, jonka perusteella kaupunki luovuttaa kolme asuinkerrostalotonttia.

Rakentamisen kannalta tärkeitä ovat myös Kalasataman keskuksen tulevan toteuttajan hankintakilpailu, joka käynnistyi jo vuoden 2009 puolella ja jätteiden putkikuljetusjärjestelmästä järjestettävä hankintakilpailu. Lisäksi jouhevan ja häiriöttömämmän rakentamisen eteen alkaa tehdä töitä vuoden 2010 alussa valittava rakentamislogistiikkaoperaattori.

Kaupunkilaisille Kalasatamaa tehdään tutuksi 2010 kesällä avattavan rantareitin avulla. Rantareitin varrella voi tutustua myös alueelle tehtävään ympäristötaiteeseen. Kalasatamassa tullaan järjestämään myös erilaisia yleisötapahtumia osana alueen väliaikaiskäyttöä. (Julkaistu 15.12.2009)