Niin sanotun älykkään sähköverkon mallialueelle Kalasatamaan suunnitellaan uusinta energia-, informaatio ja viestintäteknologiaa.
Lopputuloksena on asuin- ja työpaikka-alue, jossa hyödynnetään muun muassa tuuli- ja aurinkovoimaa, pyritään sähköautojen tehokkaaseen ja helppoon käyttöön sekä voidaan tarkemmin ohjata sähkön kulutusta esimerkiksi pörssisähkön hintapiikkien aikana.
Helsingin kaupungin tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kolmanneksella nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n arvion mukaan lähes 80 prosenttia vähennyksistä on mahdollista saavuttaa uusiutuvilla energianlähteillä sekä energiatehokkuuteen panostamalla. Kehittämisprojektien sijoittuminen Kalasatamaan on merkittävä asia. ”Älykkään energiajärjestelmän lisäksi pyrimme saamaan alueelle muitakin pilottihankkeita, jotka edistävät Helsingin ilmastopoliittisia tavoitteita”, projektinjohtaja Hannu Asikainen talous- ja suunnittelukeskuksesta kertoo.
Kalasataman sähköverkon rakentaa Helsingin Energia/Helen Sähköverkko Oy. Älykkäät järjestelmät toimittaa ABB ja alueen tietojärjestelmäratkaisuista huolehtii Nokia Siemens Networks.
(Julkaistu 26.8.2010)
Julkaistu: 26.08.2010