Näin Kalasatamaa rakennetaan

Uuden Kalasataman rakentaminen on jo alkanut Itäväylän ympäristöstä Sörnäistenniemestä ja Kalasataman keskuksen alueelta. Sieltä rakennustyöt etenevät säteittäin kohti pohjoisia ja eteläisiä merenranta-alueita. Näiltä sivuilta löydät tietoa uuden Kalasataman suunnittelusta ja rakentamisen etenemisestä.

Kalasataman alue levittäytyy noin 175 hehtaarin rantakaistaleena Kulosaaren sillan molemmin puolin. Kaupungin omistama maa-alue on lähes kokonaan ollut satama- ja teollisuusaluetta. Teollisuutta on yhä, mutta satama siirtyi 2008 Vuosaareen.

Nyt alueella on alkanut 2030-luvulle jatkuva rakennustyö, joka on volyymiltaan kaupungin aluerakentamisen projekteista suurimpia. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan alueelle vuoden 2012 puolivälissä.

Kalasataman alueelle rakennetaan

  • noin 14 000 asuntoa, yhteensä noin 1 000 000 kerrosneliötä
  • toimitiloja 390 000 kerrosneliötä
  • palveluille varattuja tiloja 45 000 kerrosneliötä.

Kalasatama uudistuu ja kehittyy myös katu- ja puistorakentamisen edetessä. Alueen eteläosaan tulee Kalasatamanpuisto, joka avautuu kiilamaisesti metrokorttelista merenrantaan. Pohjoisosaan rakennetaan Hermannin rantapuisto.

Tulevaisuudessa rantaa myötäilee kevyen liikenteen väylä Vantaanjoen suulta Arabianrannan ja Kalasataman kautta Merihakaan.

Kalasatamassa tapahtuu vuonna 2011

  • Sörnäistenniemen asuntorakentaminen alkoi alkuvuodesta. Ensimmäisiä kohteita ovat muun muassa Hoas:n opiskelija-asunnot, Att:n vuokra- ja asumisoikeusasunnot sekä OP-Eläkekassan ja S-Asuntojen hanke.
  • Kyläsaaren aloituskortteleiden rakentaminen alkoi syksyllä.
  • Kalasataman keskuksen kilpailu ratkesi toukokuussa 2011 ja rakentaminen alkoi elokuussa.
  • Jäteputkijärjestelmän toteuttaja valittiin ja järjestelmä otetaan käyttöön arviolta vuonna 2013.
  • Väliaikaiskäyttö jatkuu muun muassa kesällä 2010 avatun rantareitin varrella.
     

 

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin