Helsingin kaupunki avaa Helsinki-päivänä 12.6.2010 entisen Sörnäisten sataman alueelle kesäisin avoinna olevan rantareitin. Jalankulkuun ja pyöräilyyn tarkoitettu, työmaiden mukaan elävä väylä on pituudeltaan noin 3 kilometriä. Se tarjoaa kaupunkilaisille pääsyn aiemmin suljettuna olleelle alueelle.
Reitin varrelle sijoitetaan mm. pelikenttiä, kaupunkiviljelmiä ja taideaitaa. Rantareitille tuodaan myös kontteja, joihin tulee toimintaa. Kontteja luovutetaan järjestöille ja alueen rakennuttajille. Itse reitti merkitään vihreällä maalilla asfalttiin.
Kalasataman aluerakentamisprojektissa aloitettiin keväällä 2009 pitkäjänteinen ympäristötaideprojekti, jonka avulla Kalasatamasta tehdään viihtyisä jo rakentamisaikana. Työmaiden keskelle muuttavien ja muiden kaupunkilaisten viihtyvyyden parantamiseksi alueelle suunnitellaan pysyvää ympäristötaidetta, rakennusaikaista taidetta ja monipuolista väliaikaista käyttöä.
Tavoitteena on välittää tietoa Kalasataman menneisyydestä ja tulevaisuudesta sekä houkutella kaupunkilaisia kokemaan alueen ilmapiiri ja upeat näkymät ympäröivään kaupunkiin.
Ympäristötaidetyötä ohjaa talous- ja suunnittelukeskus, sitä koordinoi ja toteuttaa Suunnittelutoimisto Part Oy ja se rahoitetaan alueen rakennuttajilta perittävällä kerrosneliökohtaisella maksulla.
Julkaistu: 27.05.2010