Suosittuja kytkettyjä kaupunkipientaloja Sörnäistenniemeen

Kalasataman Sörnäistenniemeen on tulossa viiteen kortteliin kerrostalojen lisäksi myös kytkettyjä kaupunkipientaloja. Talot ovat englantilaistyyppisesti kiinni toisissaan ja jokaisen talon julkisivu on erilainen.

Yhden pientalon koko on noin 150–200 kerrosneliötä. Asuntoja rakennetaan yhteensä 37. Metro ja rakennettava Kalasataman keskus ovat kävelymatkan päässä ja meri ja rantaa kiertävä promenadi aivan vieressä.

Kadun puolella rakennukset ovat kolmikerroksisia ja talot tuovatkin alueelle pienen mittakaavan tuntua. Tasakatoille rakennetaan viherkatot tai terasseja. Kortteleiden keskelle jäävät piha-alueet on tarkoitettu yhteiseksi leikki- ja oleskelualueiksi. Autot parkkeerataan korotetun pihan alle.

Ensimmäiset kuusi kaupunkipientaloa rakennuttaa Conect Oy. Kysyntää on ollut jo runsaasti kysyntää ja rakentaminen käynnistyy 2012. Myös muissa kortteleissa rakentaminen käynnistyy lähivuosina. Tavoitteena on, että joihinkin kortteleihin rakennetaan asunto-osakeyhtiömuotoisia kohteita ja jossain korttelissa kaupunkipientalot saatetaan luovuttaa omatoimiseen ryhmärakentamiseen tai esim. arkkitehdeille, jotka etsivät itse taloihin asukkaat.

Kytkettyjä kaupunkipientaloja on Helsingissä mm. Malminkartanon Vuorenjuuressa, ja niitä rakennetaan etenkin Alppikylään ja Ormuspeltoon.

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin