Vuonna 2011 Kalasatama alkaa rakentua metroaseman ympärille

Vuonna 2011 Kalasatama alkaa rakentua  metroaseman ympärille. Osin Itäväylän päälle ja alle tullaan rakentamaan suuri ostos-, palvelu- ja asuinkompleksi – Kalasataman keskus. Keskuksen toteuttaja valitaan keväällä 2011, parhaimmillaan rakentaminen saattaa käynnistyä jo samana vuonna.

Sörnäistenniemen asuntorakentaminen alkaa alkuvuodesta 2011. Vuoden 2011 ensimmäisiä kohteita ovat mm. Hoas:n opiskelija-asunnot ja OP-Eläkekassan ja S-Asuntojen hanke. Kaikkiaan alueelle tulee 2 700 asukasta, koulu, kaksi päiväkotia ja toimistotilaa.

Etappeja 2011

  • Kyläsaaren aloituskortteleiden rakentaminen alkaa keväällä 2011.
  • Kalasataman keskuksen kilpailu ratkeaa 5/2011 ja rakentaminen käynnistynee loppuvuodesta 2011. 
  • Jäteputkijärjestelmän toteuttaja valitaan 2011 ja järjestelmä otetaan käyttöön 2010-luvun puoliväliin mennessä.
  • Alueen väliaikaiskäyttö jatkuu, mm. kesäksi 2010 avattu rantareitti ja erilaiset tapahtumat.
  • Kalasataman pohjoisosasessa sijaitseva Kyläsaari on konserttipaikkana jälleen kesällä 2011. Live Nation Finland järjestää noin 50 000 hengen festivaalin alueella.

 

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin