Myllypuron keskus tulee tarjoamaan mahdollisuuden asua esimerkiksi palvelu- ja liikekeskuksen yläpuolella.
Tunnusomaista alueelle
- Iso osa asunnoista on ostoskeskuskorttelin yläkerroksissa liiketilojen päällä.
- Toimistorakennukset on sijoitettu kaavassa osin metroradan päälle.
- Pysäköinti on kellareissa ja maan alla. Asuntojen porrashuoneisiin ja toimistorakennuksiin on usein suora käynti pysäköintihalleista.
Lue lisää keskuksesta.
Keskuksen itäosaan pientaloalueita
Myllypuro laajenee Kehä I:n itäpuolelle, uudistuneen keskuksen palveluiden välittömään yhteyteen.
Tunnusomaista alueelle
- Voimalaitoskortteliin rakennetaan terassitaloja ja pientaloja.
- Kehä I:n viereen on kaavoitettu toimitilatontti.
- Lallukantien ja Ranckenintien ympäristöön nousee terassitaloja ja pientaloja.
- Huippulämpökeskus jatkaa toimintaansa kaava-alueen keskiosassa.
- Mustapuronlaakso säilyy puistona.
Puu-Myllypurossa perinteinen kohtaa modernin
Eteläiseen Myllypuroon, vesitornin alueelle ja liikuntapuiston tuntumaan syntyy puutalojen muodostama tiivis, kylänomainen kaupunginosa.
Tunnusomaista alueelle
- Alueen puurakentaminen on korkeatasoista ja kokeilevaa. Asuminen on muunneltavaa, energiatehokasta ja ekologista.
- Kylätunnelma syntyy myös kaupunkimaisista, viihtyisistä katutiloista ja asukkaiden yhteisöllisyyteen houkuttelevista ratkaisuista.
- Alueen komea kallioluonto säilyy kortteleiden välissä koskemattomana.
Lue lisää Puu-Myllypurosta.
Alakiventien alueelle rivitaloja ja pienkerrostaloja
Alakiventien alueen uudet asuintontit on muodostettu mm. puretun päiväkodin puhdistetulle tontille.
Alueelle rakennetaan laadukkaita kaksi- ja kolmikerroksisia rivitaloja tai pienkerrostaloja. Alakiventien uusia asuntoja rakennetaan 2013–2016.
Kerrostaloalue peruskorjattu
Myllypuron pääosin 1960-luvulla rakennettu kerrostaloalue liittyy uusiutuvaan keskukseen keskeisen jalankulkuraitin Orpaanportaan kautta.
Tunnusomaista alueelle
- Kerrostaloja on peruskorjattu, samassa yhteydessä taloihin on asennettu hissejä ja rakennettu parvekkeita.
- Aikoinaan väljät perheasunnot ovat yhä tilaratkaisuiltaan toimivia.
- Alueen puistot on kunnostettu.
Myllärinlaakson ja Hallainvuorentien vanhat pientaloalueet
Myllypuron vanhinta asuntokantaa edustaa Myllärinlaakson pientaloalue. Alue rakennettiin pääosin 40–50-luvulla, mutta asuntokanta täydentyi vielä myöhemminkin omakotitaloilla ja paritaloilla.
Pääasiassa pientaloista koostuva Hallainvuorentien alue kaavoitettiin Myllypuroon 2000-luvun alussa.