Palaute       sv EN  

Perustietoa / Keskuksen itäosa

Kuva, Simo Karisalo.
Kuva, Simo Karisalo.

Myllypuro laajenee Kehä I:n itäpuolelle, uudistuneen keskuksen palveluiden välittömään yhteyteen.

Voimalaitoskorttelin etelä- ja pohjoispuolelle rakennetaan terassitaloja ja pientaloja. Aivan Kehä I:n viereen on sijoitettu rakennusoikeutta toimitiloja varten. Alueen keskiosassa jatkaa toimintaansa huippulämpökeskus. Mustapuronlaakso säilyy puistona.

Alueen suunnittelun erikoispiirteenä on se, että meluesteiden sijasta talomassat on sijoitettu niin, että ne torjuvat Kehä I:ltä kantautuvan liikenteen melun. Samalla lähellä olevien, tähän asti melusta kärsineiden talojen tilanne paranee huomattavasti.