Suunnittelu

Alueen koko pinta-ala on 29,1 neliökilometriä. Siitä on "kovaa" maata 25,4 km2, vetistä ruovikkoa 1,2 km2 ja vettä 2,5 km2. Vantaasta liitettävää maata on 2 km2 ja Sipoosta 24,6 km2. Helsinki omistaa liitosalueen maa-alasta noin kolmanneksen. Vantaasta liitettävällä alueella ei ole Helsingin maita. Alueelta on matkaa Rautatientorille noin 18 kilometriä ja Porvooseen noin 30 kilometriä.

Uusia kadunnimiä
Uusia kaupunginosia
Rakennuskielto

Rantaviivan pituus on noin 24,5 kilometriä. Siitä sisältyy Natura-alueisiin 12 kilometriä. Huvila- tai omakotiasutuksen piirissä on 9,4 kilometriä rantaviivasta.  Naturan lisäksi alueeseen sisältyy muitakin suojelualueita. Sipoonkorpi muodostaa alueen pohjoisreunan jatkuen Vantaan ja Sipoon puolelle. Muuhun Helsinkiin verrattuna liitosalueen maasto on erittäin vaihtelevaa. Korkeuseroja on paljon.

Helsinkiin liitetyllä alueella asuu vajaat 2 000 asukasta. Väkiluku on noin 10 prosenttia Sipoon koko väestöstä. Landbon ja Karhusaaren uudisrakennusalueilla asuu yli puolet liitosalueen väestöstä. Palvelut mitoitetaan tälle väestömäärälle. Alue on leimallisesti maaseutua ja suurin osa siitä on asemakaavoittamatonta.

Porvoon moottoritie kulkee alueen läpi, samoin Uusi Porvoontie -niminen maantie.  Alkuperäinen vanha Porvoontie kulkee Sipoon keskustaajaman Nikkilän kautta liitosalueen ja Sipoonkorven pohjoispuolelta.

Uusia kadunnimiä

Östersundomin alueella muutettiin vuoden 2009 alussa seitsemän kadun tai tien nimeä.
Vanha osoitenimi         *         Uusi osoitenimi

Huvilakuja – Villagränd * Korsnäsin Huvilakuja – Korsnäs Villagränd
Karhusuontie – Björnmossevägen *  Landbontie – Landbovägen
Rajatie – Råvägen * Vanha Rajatie – Gamla Råvägen
Karhusuonkuja – Björnmossegränden * Karhunevantie – Björnmossevägen
Karhusuonpolku – Björnmossestigen * Karhunevanpolku – Björnmossestigen
Matruusinkuja – Matrosgränd * Purserinkuja – Pursergränden
Purjetie – Segelvägen * Isonpurjeentie – Storsegelsvägen

Uusia kaupunginosia

Helsingissä on kaksi aluejakojärjestelmää: virallinen kaupunginosajako ja hallinnollinen piirijakojärjestelmä. Piirijakojärjestelmää käytetään Helsingissä useissa palveluhallintokunnissa, tilastotoimessa ja tietohuollossa. Kaupunginosat näkyvät alueen asemakaavoissa ja niiden perusteella muodostettavissa kiinteistöissä.

Rakennuskielto

Sipoosta ja Vantaalta Helsinkiin vuoden 2009 alussa liitettävä alue on pääosin kaavoitettu tavalla, joka ei vastaa Helsingin alueliitokselle asettamia tavoitteita. Jotta aluetta ei enää kehitettäisi vanhentuneiden suunnittelutavoitteiden suuntaan, on pääosa alueesta asetettu rakennuskieltoon uuden yleiskaavan laatimista varten. Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista, että kaikki rakentaminen alueella pysähtyy. Joillekin rajatuille osa-alueille voidaan laatia rakentamisen mahdollistavia asemakaavoja tai mahdollistaa rakentaminen poikkeamispäätöksellä.
Rakennuskieltokartta

Lausunnot

Hankekohtainen poikkeamispäätös on mahdollinen edellyttäen, että hanke on alueen kehittämistavoitteiden mukainen. Kaupunginhallitus tai Uudenmaan ympäristökeskus päättää poikkeamisesta. Kaupunkisuunnitteluvirasto antaa asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle.

Poikkeamisharkinta on tapauskohtaista. Sijainnista ja suunnitelmien tehokkuudesta riippuen voidaan harkita poikkeamisten puoltamista, vaikka alue onkin rakennuskiellossa.

Helsingin kaupunki suhtautuu ainakin kuluvan vuoden aikana erittäin varovasti ja pidättäytyvästi suunnittelutarve-, poikkeamis- ja rakennuslupahakemuksiin. Kaupungin kannalta on tärkeää, että uusia kiinteistöjä ei muodostu paikoille, jotka myöhemmin osoittautuvat sijainniltaan tai luonteeltaan kaupunkirakenteeseen sopimattomiksi. On myös hakijoiden etu, että suunnittelu ja rakentaminen tapahtuu oikeista lähtökohdista, koska varsinaisen kaavoitusprosessin käynnistyminen on mahdollista vasta vuoden 2009 alusta.

Hakijoille toimitetaan tieto suunnittelutilanteesta ja suhtautumisesta hakemuksiin puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeellä heti, kun se on mahdollista. Hakijalla on mahdollisuus harkitessaan peruuttaa hakemuksensa tai odottaa suunnittelutilanteen selkiytymistä.

Kaupunkisuunnitteluvirasto pahoittelee poikkeuksellisesta tilanteesta mahdollisesti aiheutuvaa viivytystä ja toivoo, että asiassa päästään myös maanomistajaa tyydyttävään lopputulokseen.

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin