Kaupalliset palvelut Pasilan keskustakortteliin

Kaupallinen palvelutarjonta lisääntyy Pasilassa merkittävästi. Suurin osa uusista yksityisten tarjoamista palveluista keskittyy Keski-Pasilan keskustakortteliin.

Keskustakortteli rakennetaan nykyisen Pasilan aseman ympärille. Kortteli yhdistää tulevaisuudessa Itä- ja Länsi-Pasilan alueet kokonaisuudeksi. Samalla niiden monipuolinen palvelujen ja kulttuuritoimintojen tarjonta täydentää koko Pasilan palveluja.

Kiskot vaikuttavat suunnitteluun

Ensin toteutetaan keskustakortteli Pasilan nykyisen rautatieaseman itäpuolelle. Raideliikenteen järjestely on olennainen tekijä suunnittelussa. Yhteensovittamista on paljon, sillä myös Keski-Pasilan pääväylä Veturitie siirretään keskustakorttelin rakentamisen yhteydessä kulkemaan Pasilan aseman itäpäädyn vieritse.

Ilman Pasilan aseman mahdollista lisärakentamistakin keskustakorttelin laajuus tulee olemaan noin 140 000 kerrosneliömetriä. Vähintään 15 prosenttia sen kerrosalasta tulee asumiseen, loput liike- ja toimistorakentamiseen sekä palveluihin.

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin