Tämä on Pasila

Pasilassa kohtaavat ratahistorian menneisyys, joukkoliikenteen tulevat ratkaisut sekä tihentyvä kaupunkirakentaminen. Pasila on pääkaupunkiseudun ja koko maan joukkoliikenteen solmukohta. Uusien liikennehankkeiden ja alueelle tulevan huomattavan lisärakentamisen kautta Pasilan rooli keskuksena voimistuu. Pasila on Helsingin toimitilarakentamisen avainalue.

Voimakkaan kasvun alkusysäyksenä oli sataman siirtyminen Helsingin keskustasta Vuosaareen. Sataman siirto teki mahdolliseksi Itä- ja Länsi-Pasilan välissä sijaitsevien laajojen rata-alueiden kaavoittamisen. Purettavien raiteiden tilalle nouseva uusi Keski-Pasila liittää toisiinsa idän ja lännen. Tulevaisuudessa se sykkii Pasilan alueen elinvoimaisena keskuksena tarjoten asuntojen ja työpaikkojen lisäksi runsaasti monipuolisia palveluita.

Tuleva Pasila on seitsemästä osa-alueesta muodostuva kokonaisuus. Keski-Pasilan lisäksi uusia työpaikkoja ja asuntoja tulee huomattavia määriä Pasilan Konepajan alueelle, Ilmalaan sekä Hakamäentien pohjoispuolelle Pohjois-Pasilaan ja Ylä-Pasilaan. Itä-Pasilan suurimmat muutokset tapahtuvat Messukeskuksen alueella, jossa Suomen Messut laajentaa näyttelytilojaan ja messuvieraiden käyttöön tarkoitettua hotelliaan. Länsi-Pasilassa muutokset ovat vähäisiä.

Pasila on jo nyt työn ja asumisen paikka

Nykyään Pasilassa on asukkaita 8 600 ja työpaikkoja yli 25 000. Pasilan toteutus jatkuu 2040-luvulle, jolloin osa-alueiden asukasmäärä on yhteensä lähes 20 000. Alueelle rakennetaan yli miljoona kerrosneliömetriä uusia toimitiloja, joiden valmistuttua Pasila tarjoaa työtä yli 50 000 ihmiselle.

Työn ja asumisen rinnalla Pasila vahvistaa rooliaan tapahtumakaupunginosana. Messukeskuksen ja Hartwall Areenan tapahtumat sekä Keski-Pasilan liikkeet, ravintolat, hotellit, teatterit sekä lukuisat palvelut houkuttelevat vierailemaan Pasilassa pitkienkin matkojen takaa. Pasilaan on helppo tulla.

Tämän sivun osoite on www.pasilahelsinki.fi  
 

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin