Helsingin kaupunki luovuttaa kolme asuinkerrostalotonttia tontinluovutuskilpailun perusteella Kalasatamasta. Kysymyksessä on ensimmäinen uudella merellisellä asuinalueella järjestettävä kilpailu.
Helsingin kaupunki luovuttaa kolme asuinkerrostalotonttia tontinluovutuskilpailun perusteella Kalasataman alueelta Sörnäisten kaupunginosasta. Kysymyksessä on ensimmäinen uudella merellisellä asuinalueella järjestettävä kilpailu. Tontit sijaitsevat Sörnäistenniemen kaava-alueella keskeisellä paikalla meren ja Kalasatamanpuiston läheisyydessä.
Kaupunki vuokraa alueelta kaksi asuinkerrostalotonttia ja myy yhden. Kahdelle vuokrattavalle tontille rakennetaan yhteensä noin 50 vapaarahoitteista omistusasuntoa Hitas-ehdoin. Myytävälle tontille rakennetaan noin 50 omistusasuntoa ilman Hitas-ehtoja. Lisäksi kilpailun voittaja rakentaa kerrostalotontteja palvelevan maanalaisen pysäköintilaitoksen sekä perustukset kuudelle kaupunkipientalotontille. Mainitut pientalotontit ilmoitetaan kevään 2010 kuluessa erikseen haettaviksi omatoimiseen ryhmärakentamiseen.
Tontit luovutetaan rakennuttajalle, joka esittää kohteesta korkealaatuisimmiksi arvioidut suunnitelmat. Kilpailuohjelma toimitetaan kilpailuun kutsutuille, mutta muutkin voivat ilmoittautua kilpailuun. Tarkat kilpailutiedot löytyvät kiinteistöviraston tonttiosaston sivuilta.
Kilpailuehdotukset tulee jättää Helsingin kaupungin kiinteistövirastoon viimeistään 2.4.2010. Kiinteistölautakunta ratkaisee kilpailun kesäkuussa 2010.
Lisätietoja:
tonttiasiamies Tuomas Kivelä, kiinteistövirasto
puhelin: (09) 310 36455
johtava kiinteistölakimies Martti Tallila, kiinteistövirasto
puhelin:(09) 310 36449
kiinteistölakimies Susanna Ijäs, kiinteistövirasto
puhelin: (09) 310 36438
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@hel.fi
© Helsingin kaupunki 2010