Kattojen päälle kasautuva lumi ja räystäistä roikkuvat jääpuikot uhkaavat kattojen kestävyyttä sekä jalankulkijoiden turvallisuutta. Lumen ja jään poistaminen katoilta on kiinteistöjen vastuulla.
Vaikka lumi ja jää poistetaan katoilta jalankulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi, voi lumen pudotus riittämättömin suojajärjestelyin aiheuttaa uusia vaaratilanteita. Helsingissä on aiempina talvina syntynyt uhkaavia tilanteita, kun jalankulkijoita on ohjattu pudotuspaikan ohi suoraan ajoradalle ajoneuvoliikenteen sekaan.
Lumen pudottamiseen tarvitaan lupa, jos jalankulkuliikennettä joudutaan ohjaamaan opastein kiertoreiteille tai ajoradan kaistoja sulkemaan työn takia. Lupa tarvitaan myös silloin, kun pysäköintijärjestelyjä muutetaan tai ajoradalle tai jalkakäytävälle tuodaan nostolaite. Luvan myöntää Helsingissä rakennusvirasto.
Lupaa haettaessa sovitaan niistä järjestelyistä, joilla varmistetaan jalankulun ja ajoneuvoliikenteen turvallinen ja sujuva ohjaaminen työpisteen ohitse. Kiinteistön omistajan tai haltijan vastuulla on huolehtia, että työhön tarvittavat luvat on haettu.
Luvan hakeminen ei viivytä lumen pudotusta, kun lupa haetaan jo etukäteen. Esimerkiksi isännöitsijä voi hakea luvan ennen kuin työtä on tilattu. Kun huoltoyhtiö tai muu urakoitsija saadaan pudotustyöhön, riittää, että työn aloittamisesta ilmoitetaan rakennusvirastoon.
Tilapäiseen liikennejärjestelylupaan liittyvät ohjeet sekä lupahakemuskaavake löytyvät rakennusviraston verkkosivuilta osoitteesta www.hkr.hel.fi/luvat kohdasta Työt kaduilla ja puistoissa. Rakennusviraston lupayksikkö sijaitsee Oulunkylässä osoitteessa Liukumäentie 4.
Lisätiedot:
Lupa-asiat: tarkastaja Jarmo Kivelä, rakennusvirasto, puh. (09) 310 38977
Kiinteistöjen vastuut:
virastopäällikkö Lauri Jääskeläinen, rakennusvalvontavirasto, puh. (09) 310 26220
hallintopäällikkö Juhani Nortomaa, rakennusvalvontavirasto, puh. 050 401 3425
© Helsingin kaupunki 2010