Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta päätti esittää marraskuun ensimmäisessä kokouksessaan, että Suvilahdesta luovutetaan kaksitoista rakennusta Kiinteistö Oy Kaapelitalon omistukseen. Päätös menee vielä kaupunginhallitukseen vahvistettavaksi.
Yhtiö on tähän asti pyörittänyt kulttuuritoimintaa Suvilahden vanhalla energiantuontantoalueella vuokraamalla tilat kaupungin Tilakeskukselta. Kaupungin kannalta on pidetty tarkoituksenmukaisena järjestää Suvilahden hallinto niin, että alueen rakennukset ovat suoraan kulttuuri- ja työtilojen vuokrausta harjoittavan Kiinteistö Oy Kaapelitalon omistuksessa ja hallinnassa.
Kiinteistö Oy Kaapelitalo omistaa jo aiemmin Kaapelitehtaan, joka on kulttuurin monikäytössä. Yhtiö kehittää Kaapelitehtaan ja Suvilahden vanhoja teollisuusympäristöjä peruskorjaamalla ja vuokraamalla tiloja niiden kiinteistöistä. Yhtiö toimii tulorahoitteisesti keräämillään vuokratuloilla.
Ennen rakennusten siirtoa Kaapelitalolle kiinteistövirasto kunnosti aiemmassa teollisuuskäytössä saastuneen Suvilahden maaperän ja suunnittteli sekä rakensi alueen sisäisen teknisen verkon. Työt valmistuivat viime kesän lopulla ja näin estettä rakennusten siirtämiseksi KOy Kaapelitalolle ei enää ole.
Rakennusten yhteenlaskettu bruttoala on noin 18 500 neliömetriä. Rakennukset ovat pääosin heikkokuntoisia ja niiden kirjanpitoarvo on noin 2,2 miljoonaa euroa. Rakennukset siirtyvät Kaapelitalon omistukseen ensi vuoden alusta alkaen.
Suvilahden kaksi kaasukelloa eivät kuulu nyt luovutettaviin rakennuksiin ja niiden mahdollisesta kunnostamisesta sekä siirtämisestä päätetään erikseen myöhemmin.
Tontin vuokrasopimus sinetöi siirron
Kaupunginhallitus päätti jo joulukuussa 2007 kehittää Suvilahden aluetta ja siellä olevien rakennuksien uudelleenkäyttöä kulttuuripainotteiseen toimintaan ja sitä tukevaan elinkeinotoimintaan.
"Nyt on kyse tuon päätöksen toteutumisesta, joka saa lopullisen sinettinsä, kun teemme kaupungin kanssa vuokrasopimuksen Suvilahden tontista", kertoo Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Stuba Nikula.
Rakennukset sijaitsevat Helsingin kaupungin omistamalla tontilla. Kiinteistö Oy Kaapelitalo tekee erillisen sopimuksen tontin vuokraamisesta. Tilakeskus luovuttaa sitä ennen rakennukset Kiinteistö Oy Kaapelitalolle.
"Osittainhan tässä on kyse omaisuuden siirtämisestä taskusta toiseen, sillä me olemme kaupungin sataprosenttisesti omistama yhtiö. Toiminnallisesti tämä kyllä selkeyttää tilannetta ja voimme nyt myös Suvilahdessa keskittyä perustehtäväämme eli tarjoamaan työ- ja toimitiloja taiteen, kulttuurin, käsityön ja niitä tukevien liiketoimintojen tarpeisiin", summaa Nikula kiinteistöjen luovutuksen merkityksen.
Teksti: Timo Saari
Kuva: Stuba Nikula Suvilahden peruskorjaustyömaalla keväällä 2010. Kuva Tuulikki Holopainen