23.12.2010 10:23
Kivikon Lumiparkin rinnettä pääsee kokeilemaan vielä tänä vuonna, kun hissi käynnistetään keskiviikkona 29.12. klo 12.00. Puisto avataan testauskäyttöön, sillä rinnealue ei ole vielä lopullisesti valmis; valaistusta viimeistellään ja olosuhteita hiotaan kuntoon.
Lumiparkin ensimmäiset käyttäjät haastetaankin kokeilemaan rinnettä ja antamaan kehitysideoita. Viralliset avajaiset lasketaan 15.1.
Lumilautailutemppupaikat on sopeutettu kaupunkiympäristöön ja Kivikon olosuhteisiin. Mäkeä voi laskea alas hyppyreitä, bokseja, reilejä tai half pipea pitkin. Takaisin ylös pääsee mattohissillä.
Päivälipun hinta on 10 €. Lumiparkista voi myös vuokrata tarvittavat välineet harrastamisen aloittamiseksi. Välinevuokrauksen lisäksi tarjolla on muun muassa kahvila sekä monipuolista oheisohjelmaa.
Lumiparkki on osa Kivikon liikuntapuistoa. Helpoiten paikalle pääsee busseilla 94A ja 94B Kontulan metroasemalta joka päivä noin 15 minuutin välein
© Helsingin kaupunki 2013