15.6.2011 11:18
Kaupunkisuunnitteluvirasto kartoitti verkkokeskustelussa kaupunkilaisten näkemyksiä tuhoutuneen Mikonpojansillan uusimisen tarpeesta. Palautteen ja lisäselvitysten perusteella päädyttiin sillan uudelleenrakentamisen kannalle.
Verkkokeskustelu kokosi määräaikaan mennessä 39 kommenttia. Lisäksi alueen liikennesuunnittelijalle tuli aiheesta runsaasti kirjeitä, puheluita ja sähköposteja. Keskustelussa nousi esiin useita eri näkökulmia ja myös sillan uudelleen rakentaminen jakoi mielipiteitä.
Osa kommentoijista katsoi, että siltaa ei tarvita, koska sen käyttö on ollut vähäistä ja Laajasalontien ylitystä helpottamaan on rakennettu valo-ohjattu suojatie. Keskustelussa nousi kuitenkin esiin, että sillalla on oma käyttäjäkuntansa ja sitä on hyödynnetty monenlaisten matkojen tekoon. Sillan tarpeellisuutta perusteltiin myös sillä, että valo-ohjatun suojatien ylittäminen koetaan vaaralliseksi liikennevaloista huolimatta.
Väestötarkastelun perusteella lasten määrä Laajasalon alueella on kasvamassa ja silta on osa nykyisten ja tulevien lasten turvallista kulkureittiä. Silta yhdistää alueen viheralueita ja kulkureittejä toisiinsa, vaikka se ei ole minkään varsinaisen pääulkoilureitin osa.
Suunnitelmat uuden sillan rakentamiseksi ovat jo valmiina. Siitä on suunniteltu vanhaa siltaa vankkarakenteisempaa betonisiltaa. Laajasalontien ylittävä vanha silta tuhoutui viime marraskuussa, kun nostolaite ylhäällä ajanut kuorma-auto törmäsi siihen.
Rakennusviraston suunnitelmien mukaan rakennustyöt voisivat alkaa lokakuussa 2011. Uusi silta avautuisi liikenteelle toukokuun lopulla.
Lisätietoja
Liikennesuunnittelu ja verkkokeskustelu: Leena Silfverberg, toimistopäällikkö, kaupunkisuunnitteluvirasto, leena.silfverberg@hel.fi, p. 09 310 37091
Sillan suunnittelu ja toteutus: Peter Henny, projektinjohtaja, rakennusvirasto, peter.henny@hel.fi, p. 09 310 38566
Verkkokeskustelun voi lukea osoitteessa: http://www.ksv.hel.fi/keskustelut/
© Helsingin kaupunki 2013