Kruunusiltojen suunnittelukilpailuun tuli määräaikaan mennessä noin 50 ilmoittautumista. Tuomaristo kokoontuu syyskuussa ja valitsee kilpailijat. Varsinainen kilpailuaika alkaa 19.9., tätä ennen mahdollisesta valinnasta ilmoitetaan mukaan pääseville.
Kruunusiltojen kansainvälisen suunnittelukilpailuun haettiin maailman parhaita siltaosaajia suunnittelemaan uutta raitiotie-, pyöräily- ja jalankulkuyhteyttä kantakaupungin kainalossa sijaitsevan Kalasataman ja Laajasalon Kruununvuorenrannan välille.
Siltayhteys muodostuisi vähintään kahdesta sillasta, joista pisin voisi 1,2 km pitkänä toteutuessaan olla Suomen pisin silta. Tehtävän pääpaino onkin tässä Kruunuvuorenselän merialueen ylittävässä pisimmässä siltaosuudessa Palosaaren ja Kruunuvuorenrannan välillä.
Kansainvälisen siltakilpailun tavoitteena on löytää maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti erittäin vaativaan ympäristöön paras ratkaisu. Sillan on tarkoitus olla hyvä perintö tuleville sukupolville.
Siltakilpailussa ollaan tällä hetkellä aikataulussa. Tavoite on, että yksi- tai tarvittaessa kaksivaiheinen kilpailu saadaan päätökseen vuoden 2012 loppuun mennessä.
Lue lisää kilpailusivulta www.kruunusillat.fi (vain englanniksi) sekä Kruunuvuorenrannan sivuilta Uutta Helsinkiä -portaalissa.