Palaute       sv EN  

Uutiset / 133 asunnon korttelin rakentaminen käynnistyy Kalasatamassa

Kalasatama
11. huhtikuuta 2012

SATO ja SRV allekirjoittivat urakkasopimuksen kolmen asuntokohteen rakentamisesta Kalasatamaan. Kortteliin tulee yhteensä 133 asuntoa, joista 77 on SATOn vuokra-asuntoja ja 56 omistusasuntoja. Asunnot valmistuvat vaiheittain vuoden 2013 loppuun mennessä.

SATO sai Helsingin kaupungilta kehittämisvarauksen kortteliin esitettyään idean tontille rakennettavasta galleriatalosta. Toteutettavassa suunnitelmassa vuokra-asunnot sijoittuvat tähän uudentyyppiseen asuinkerrostaloon. Talon perusratkaisu on keskeinen lasikatettu keskusaula, jonka ympärille asunnot ryhmitellään. Ratkaisu antaa hyvät mahdollisuudet tehdä monimuotoisia pienasuntoja ja galleria toimii myös asukkaiden yhteisenä valoisana oleskelutilana. Uuden rakennustyypin toiminnallisia ja teknisiä ratkaisuja on tutkittu Tekes-rahoitteisessa tutkimushankkeessa, joka valmistui syksyllä 2010. Keskimääräinen asuntokoko galleriatalossa on 52 neliötä.

Muut kortteliin tulevat asunnot myydään omistusasunnoiksi. Näistä 45 on kerrostaloasuntoja ja 11 kaupunkipientaloasuntoja. Viimeksi mainituissa on kolme asuinkerrosta ja kellarikerros. Kolmannessa kerroksessa kullakin asunnolla on oma kattoterassi. Kortteliin tulee lisäksi koko korttelia palveleva pihakansi ja autohalli.

Havainnekuva korttelista SATOn sivuilla »