19.4.2012 14:57
Asukkailta kysytään tarinan aineksia Kalasatamasta ja Alppikylästä
Helsingin kaupunki kysyy kaupunkilaisilta, mistä aineksista uusien asuinalueiden Kalasataman ja Alppikylän tarinat rakennetaan ja mitä tietoa asukkaat alueista kaipaavat. Uutta kaupunkia rakennetaan vuosikymmenten ajan, ja pitkä rakennusaika asettaa haasteita myös projektien etenemisestä viestimiselle.
Kalasataman kyselyssä selvitetään mitkä asiat Kalasatamassa kiinnostavat ja mitkä tekevät alueesta houkuttelevan kaupunginosan. Vastausten pohjalta koostetaan Kalasataman tarina. Entisen Sörnäisten sataman alueelle rakennettavan uuden asuin- ja työpaikka-alueen rakentaminen on päässyt hyvään vauhtiin ja ensimmäiset asukkaat muuttavat uusiin koteihinsa syksyllä 2012.
Alppikylässä Pohjois-Helsingissä alueen asukkaat saavat koteihinsa lähipäivinä kutsun vastata verkossa kyselyyn, jossa voi kertoa muun muassa siitä, mitkä asiat ovat vaikuttaneet Alppikylään muuttamiseen. Tällä hetkellä noin 400 asukkaan Alppikylään rakennetaan seuraavien vuosien aikana värikkäitä kaupunkipientaloja, joita voi rakentaa myös ryhmässä. Valmistuessaan noin vuonna 2016 alueella asuu 2 000 asukasta.
Kalasataman kyselyyn voi vastata 6.5.2012 saakka
Alppikylän kysely on suunnattu ainoastaan alueen asukkaille, he saavat kyselyn koteihinsa.
Kyselyt tuottaa Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskus, kehittämisosasto.
© Helsingin kaupunki 2013