Palaute       sv EN  

Uutiset / Kalasataman metrosillan siirto on Helsingin rankin korjausurakka

Kalasatama
23. huhtikuuta 2012

Kantakaupungin metroliikenne keskeytyy heinäkuussa hurjan urakan vuoksi. Yhdeksän päivän aikana Itäväylän viereinen metrorata puretaan Kalasataman kohdalla, alla olevaa kalliota räjäytetään, uusi metrosilta siirretään yhtenä kappaleena tunkeilla teräspalkkeja pitkin paikalleen, sillan kannelle ajetaan raidesepelit ja silta liitetään metroraiteistoon.

Jos televisiokanava Jimin sarja "Maailman rankimmat korjausurakat" olisi kansainvälinen kilpailu, olisi Helsingillä Kalasataman metrosillan siirrossa hyvä ehdokas kisaan.

Kalasataman keskuksen työmaapäällikkö Jukka Nikkola. Kuva Tero Pajukallio"Kyllä tämä kaikkien aikojen töissäni kuuluu vaikeudeltaan top kymppiin, ellei ole sitten jopa aivan ykkönen", arvioi Kalasataman keskuksen kokenut työmaapäällikkö Jukka Nikkola. "Sillan siirtäminen yhtenä kappaleena olisi jo yksin haasteellista. Kun se nyt tapahtuu tiukkaan rajattuna aikana ja Helsingin liikenteen hermokohdassa, on tässä paljon pelissä."

Viherkansi kattamaan Itäväylää ja metroa

Metroradan purkaminen ja siirtäminen kulkemaan sillalla on tarpeen Kalasataman keskuksen rakennustöiden vuoksi.

Metrorata ja Itäväylä katetaan Kalasataman keskuksen kohdalla aikanaan viherkannella. Nykyinen kallion päällä kulkeva ratalinja siirretään sillalle, joka aluksi toimii väliaikaisten tukien varassa. Myöhemmin sillan 25 metriä korkeat kannatinpilarit valetaan niitä varten louhittaviin kuiluihin. Vanhan metrolinjan alla oleva kallio louhitaan ja paikalle rakennetaan keskuksen maanalaisia toimintoja.

Kalasataman keskuksen urakasta vastaava rakennusyhtiö SRV on tilannut siltatyöt alan erikoisosaajilta Destialta ja Insinööritoimisto Seppo Rantalalta.

Siltaa rakennetaan paraikaa Itäväylän varteen rakennetun teltan suojissa. Uuden metrosillan pituus on 130 metriä, leveys 11 metriä ja sen siirtopaino tulee olemaan 2 600 tonnia.

Suunnittelupäällikkö Keijo Katravuori on laatinut tarkan tuntiaikataulun metrosillan siirtoa varten. Kuva Tero Pajukallio"Tällainen urakka vaatii tarkkaa aikataulutusta. Purkutyöt tehdään vuorokaudessa, kallion louhintaan menee puolitoista vuorokautta ja vasta sitten päästään uutta siltaa siirtämään", kertoo Destian suunnittelupäällikkö Keijo Katravuori.

"Sillan siirron yhdeksän päivää on purettu kolmeenkymmeneen ohjauskorttiin, joissa jokaiselle työlle on oma tuntiaikataulunsa. Kaikkien töiden on edettävä, ja totta kai synkronissa."  

Poikkeusjärjestelyjä metroliikenteessä

Siltaurakan aikana metroliikenteessä on poikkeusjärjestelyjä. Rakennustöiden vuoksi metro ei liikennöi Kulosaaren ja Ruoholahden välillä 14. – 22.7. Itä-Helsingin ja keskustan väliset yhteydet hoidetaan väliaikaisesti busseilla. Metrojunat ajavat liikennekatkoksen ajan vain osuuksilla Mellunmäki – Kulosaari ja Vuosaari – Itäkeskus.

Kalasataman keskuksen rakentaminen tuo muutoksia myös kevyeen liikenteeseen. Kävely ja pyöräily on Kulosaaren sillalla ja sen läheisyydessä huhtikuun alusta ohjattu kulkemaan ainoastaan Itäväylän eteläreunaa. Pohjoisreuna on varattu työmaaliikenteen käyttöön. Itäväylän keskustaan päin meneviä ajokaistoja tullaan kaventamaan huhtikuun aikana rakennustyömaan kohdalla.  

Teksti: Timo Saari
Kuvat: Tero Pajukallio.
130 metrin pituista uutta metrosiltaa rakennetaan teltan suojissa.
Työmaapäällikkö Jukka Nikkola.
Suunnittelupäällikkö Keijo Katravuori on laatinut tarkan tuntiaikataulun metrosillan siirtoa varten.