20.6.2012 08:37
Kalasataman keskuksen työmaalla valmistellaan mittavaa metrosillan siirtoa, joka tehdään heinäkuun puolivälissä. Metrorata kulkee tällä hetkellä Kulosaaren sillan Kalasataman päässä kallion päällä. Kallio louhitaan tulevan keskuksen pysäköinti- ja liiketilojen kohdalta pois ja rata rakennetaan sillalle pilareiden varaan. Tulevaisuudessa sekä metro että Itäväylä kulkevat Kalasataman keskuksen kohdalla kannen alla. Kansi palvelee rakennettavien tornitalojen piha-alueena.
Uutta metrosiltaa on rakennettu Kalasataman keskuksen työmaalla kevään aikana teltan suojissa. Betoninen siltakansi on nyt valmis ja suojateltta purettu. Työmaalla koekasataan ja varustellaan parhaillaan kiskoja ja niihin tulevia vaihteita, kertoo Destian projektipäällikkö Sami Korhonen. Destia on SRV:n yhteistyökumppani Kalasataman keskuksen maanrakennus- ja louhintatöissä. SRV vastaa koko Kalasataman keskuksen rakentamisesta.
Siirto-operaatiossa puretaan ensimmäisenä metroliikenteen vaatimat kaapelit ja turvalaitteet sekä vanhat kiskot. Seuraavaksi louhitaan radan kohdalta kalliota noin kolmen metrin syvyydeltä ja rakennetaan väliaikaiset tuet. Tämä vaihe kestää kaksi vuorokautta ja sen aikana työmaalta lähtee louherekka minuutin välein. Seuraavaksi työnnetään tunkkien avulla uusi silta siirtoratoja pitkin paikoilleen. Sillan päälle nostetaan sepeli ja asennetaan uudet kiskot. Lopuksi kytketään tarvittavat kaapelit ja turvalaitteet sekä testataan, että kaikki varmasti toimii. Työmaan alle louhitaan parhaillaan 200 metriä pitkää työtunnelia, jonka kautta päästään rakentamaan siltaa kannattavat lopulliset pilarit alhaalta ylöspäin.
Katkos metron kulussa
Siirtotyö katkaisee metroliikenteen 9 päiväksi 14.-22.7. Kulosaaren ja Ruoholahden välillä. Metro kulkee vain osuuksilla Mellunmäki - Kulosaari ja Vuosaari - Itäkeskus. Vuoroväli on kummallakin osuudella 8 minuuttia. Metroa korvaa kaksi tilapäistä bussilinjaa, 99 Rautatientori - Itäkeskus ja 99B Rautatientori - Herttoniemi. Lisäksi Herttoniemen suunnan liityntälinjat ajavat Hakaniemeen asti tunnuksilla 80X, 81X, 82X, 85X, 86X ja 88X.
Metroradan uusiminen on yksi vaativimmista teknisistä vaiheista Kalasataman keskuksen rakentamisessa. Kaikki työvaiheet on suunniteltu lähes minuutin tarkkuudella. Vastaavia siltasiirtoja on tehty Suomessa aikaisemminkin, mutta ei koskaan näin pitkää siltaa. Nyt siirrettävä silta on 130 metriä pitkä ja painaa ilman raiteita ja sepeliä noin 2600 tonnia.
Tietoa metron liikennöintikatkosta löytyy osoitteesta www.hsl.fi. Poikkeusliikennetiedot on päivitetty myös Reittioppaaseen.
Kalasataman keskus valmistuu metroaseman ympärille vuoteen 2021 mennessä. Keskuksen toteuttaa SRV, joka rakentaa kaupallisen keskuksen ja siihen liittyvät kuusi asuintornia, hotellitornin ja toimistotornin. Keskukseen rakennetaan myös kaupungin omistukseen tulevia julkisia tiloja ja kunnallistekniikkaan kuuluvia rakenteita. Helsingin kaupunki vuokraa keskuksesta sosiaali- ja terveysaseman tilat. Keskuksesta muodostuu Kalasataman asuin- ja työpaikka-alueen sydän, jonka rakentamisessa tehdään julkisen ja yksityisen sektorin saumatonta yhteistyötä.
Kuva: 130 metrin pituista uutta metrosiltaa rakennettiin keväällä teltan suojissa. Kuva on maaliskuulta 2012, jolloin raudoitustyöt oli saatu valmiiksi, ja seuraavaksi vuorossa oli valu ja kiskojen asentaminen. Uusi silta siirretään paikoilleen heinäkuussa. Kuva Tero Pajukallio / Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus
© Helsingin kaupunki 2013