8.6.2009 00:00
A"Madonnan konsertti oli juuri sellainen tapahtuma, jollaisia Helsinki haluaa. Se tuo lisää säpinää, lisää liikevaihtoa, lisää tyytyväisiä ihmisiä, mutta ei maksa kaupungille kovin paljon", sanoo Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Eero Holstila talous- ja suunnittelukeskuksesta.
Konsertin kulut maksaa suurelta osin konsertin järjestäjä Live Nation. Isäntäkaupunki Helsinki saa ylimääräisiä verotuloja. Kaupunki puolestaan kunnosti ja tasoitti Jätkäsaarta niin, että konserttirakennelmat voitiin pystyttää. Kuluja syntyi myös joukkoliikenteen ylimääräisistä vuoroista ja konsertin jälkien siivouksesta.
Imagollisesti jättikonsertin merkitystä on vaikea mitata, mutta kaupunki lupaa ottaa siitä kaiken irti. Jätkäsaareen nousee aikanaan koteja 16 000 helsinkiläiselle. "Tämähän on kuin lottovoitto ja lähtölaukaus Jätkäsaaren alueen markkinoinnille. Tätä tullaan jatkossakin hyödyntämään kun Jätkäsaarta markkinoidaan Hyvä Jätkä -konseptin alla, Eero Holstila sanoo.
Aiemmin uutisoitua:
"Loistavasti onnistunut tapahtuma", järjestäjäorganisaatio Live Nationin pääpromoottori Risto Juvonen kommentoi Helsingin Jätkäsaaressa vähän ennen keskiyötä päättynyttä suurinta koskaan Pohjoismaissa järjestettyä maksullista konserttia. Juvonen
Juvonen haluaa osoittaa erityiskiitokset 85 000:n ennätysyleisölle, joka oli selkeästi noudattanut järjestäjän antamia ennakko-ohjeita muun muassa ajoissa saapumisesta ja autojen kotiin jättämisestä.
Juvonen kehuu myös hyvin sujunutta yhteistyötä Helsingin kaupungin sekä poliisin, pelastuslaitoksen, Helsingin sataman, merivartioston ja muiden viranomaisten kanssa. Myös kaikkien julkista liikennettä järjestävien tahojen tuki on ollut erinomaista.
Poliisin tietoon ei tullut juurikaan järjestyshäiriöitä. Konsertin turvallisuuspäällikkö Ville Ketonen puolestaan vahvistaa, että Madonnan konsertin järjestelyt sujuivat rauhallisesti ja ruuhkat olivat ennakoitua pienemmät. Konserttialue tyhjeni yleisöstä puolessa tunnissa Madonnan huikean esiintymisen päätyttyä.
Aikaisempaa konserttiuutisointia
Popin superkuningatar Madonna saapuu esiintymään Suomeen ensimmäistä kertaa torstaina 6. elokuuta. Ainutlaatuisena konserttipaikkana toimii Helsingin Jätkäsaari, jossa ei ole aikaisemmin järjestetty vastaavanlaista megatapahtumaa. 85 000 yleisömäärällään Madonnan Suomen konsertti on suurin koskaan Pohjoismaissa järjestetty rocktapahtuma. Konsertin käytännön järjestelyistä saa parhaiten tietoa nettisivuilta osoitteessa www.madonnahelsinki.fi. Konserttialueen kartta (pdf)
Nettisivuille on koottu käytännön tietoa sekä konserttiin saapuvalle yleisölle että lähialueen asukkaille ja käyttäjille. Konserttiyleisöä varten sivustolle on koottu ohjeita saapumiseen ja poistumiseen, aikataulut sekä tietoa konserttilipuista, alueen palveluista ja konserttiin varustautumisesta. Yleisöä kehotetaan varaamaan riittävästi aikaa ja juhlamieltä sekä saapumaan Jätkäsaareen kävellen tai julkisilla kulkuneuvoilla. Konsertin liikennejärjestelyt eivät mahdollista pysäköintiä tai saattoliikennettä autoilla. Saapuminen ja poistuminen
Lähialueen asukkaille ja käyttäjille kootussa paketissa on tietoa Madonnan konsertin erikoisjärjestelyistä mm. liikenteestä. Tallinkin ja Eckerö Linen reittilaivat Tallinnaan saapuvat ja lähtevät konserttialueen viereisestä Länsisatamasta aikataulujensa mukaisesti myös tapahtumapäivänä. Laivamatkustajien kannattaakin varata riittävästi aikaa Länsisatamaan saapuessaan ja suosia julkista liikennettä. Tietoa veneilijöille vesialueen sulkemisesta.
Konserttijärjestäjä Live Nation Finland toteuttaa megatapahtuman tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Madonnan konsertti lujittaa Helsingin asemaa omaleimaisena tapahtumakaupunkina.
KONSERTTI
To 6.8.2009 Helsinki, Jätkäsaari Portit auki klo 17.30, noin klo 20 ensimmäinen esiintyjä dj Paul Oakenfold aloittaa, klo 24 konsertti päättyy.
LIPUT
Konsertti on loppuunvarattu. Mahdollisia lunastamattomia varauksia voi tiedustella Lippupisteestä.
© Helsingin kaupunki 2013