Uutiset

Väestöennusteen kasvualueet ovat Jätkäsaari ja Kalasatama

Helsingin väkiluku kasvaa uuden väestöennusteen ns. perusvaihtoehdon mukaan lähes 620 000 asukkaaseen vuoteen 2019 sekä 675 000 asukkaaseen vuoteen 2040 mennessä. Tämän vuoden väestönkasvu on noin 5 700 henkeä, 5 000 vuonna 2010 ja sen jälkeen keskimäärin lähes 4 000 asukasta vuodessa vuoteen 2030 asti, jonka jälkeen väestönkasvu hidastuu nopeasti kuolleisuuden kasvaessa.

Vuoteen 2019 saakka laaditun alueittaisen väestöennusteen tärkeimmät kasvualueet ovat asuntorakentamiseen vapautuvilla satama-alueilla Jätkäsaaressa, Kalasatamassa ja Kruunuvuoressa. Latokartanon ja Vuosaaren rakentaminen jatkuu edelleen, ja erityisesti myös Lauttasaaressa, Konalassa, Kuninkaantammessa, Alppikylässä ja Myllypurossa väkiluku kasvaa.

Uusi ennuste on 10 000 henkeä edellistä korkeampi vuonna 2040, josta pääosa selittyy syntyvyyden kasvun ja hieman alenneen kuolleisuuden aikaansaamasta suuremmasta luonnollisesta väestönkasvusta.

Helsingin seudun väestönkasvu oli 1990-luvun huippuvuosien tasoa vuonna 2008. Kasvu kohdistui aikaisempaa enemmän seudun ytimeen, koska poismuutto Helsingistä seudun muihin kuntiin väheni selvästi. Myös syntyneiden määrä kasvoi. 

Helsingin arvioidaan saavan enemmän muuttovoittoa alkuvuosina ulkomailta kuin kotimaasta tulevista muuttajista. Helsingin seudun sisäisen muuttoliikkeen ennustetaan pysyvän Helsingille edelleen tappiollisena koko ennustekauden ajan.

Koko Helsingin seudun 14 kunnan alueella ennustetaan väestön kasvavan nykyisestä 1,32 miljoonasta 345 000 hengellä vuoteen 2040 mennessä, jolloin seudulla asuu 1,65 miljoonaa asukasta.

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin