Viikissä on ollut asutusta jo 1400-luvulla. Asukkaat harjoittivat maanviljelyksen ohessa lohenkalastusta ja talonpoikaispurjehdusta. Vuonna 1550 kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin kaupungin Vantaanjoen suuhun, nyky-Viikin lounaisosaan ja kielsi talonpoikaispurjehduksen. Viikki-Kivikko säilyi valtion omistuksessa pitkään pääosin rakentamattomana maa- ja metsätalousalueena.
Kuninkaankartano rakennettiin vuonna 1551 Vantaankosken saareen. Saari tunnetaankin nykyään nimellä Kuninkaankartano. Varsinaisen kuninkaankartanon elinaika saaressa jäi lyhyeksi. Se tuhoutui ruton ja oletettavasti venäläisten partiojoukkojen sytyttämän tulipalon seurauksena jo vuonna 1571. Kuninkaankartanon talouspuolta ja rakennuksia oli jo sitä ennen alettu siirtää ensin kosken itäpuolelle Länsi-Viikkiin ja sitten Itä-Viikkiin Latokartanon kruunutilalle.
Viikin Latokartano perustettiin tuottamaan viljaa ja rehua kuninkaankartanolle. Kartanoalue muodostettiin pakkolunastamalla Västervikin ja Östervikin 25 talopojan tilukset. Latokartanon kruunutilasta muodostui huomattava maatila. Keskiajalla Viikki oli yksi Helsingin pitäjän vauraimmista kylistä.
1600-luvulla tila oli ensin lahjoitettuna ratsumestari Gert Skyttelle ja sittemmin Latokartano oli Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran virkatalo. Peltoja ja niittyjä oli tuolloin noin 60 hehtaaria. Merenranta ulottui lähimmillään 200 metrin päähän päärakennuksesta länteen.
Vuonna 1640 Helsingin kaupunki siirrettiin Vantaanjoen suusta Vironniemelle. Ero Helsingistä kesti yli 300 vuotta, sillä Viikki liitettiin Helsinkiin vasta vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa. 1700- ja 1800-luvun taitteessa Latokartano toimi sotilasvirkatalona. Tila oli pitäjän suurimpia tiloja ja sillä oli lukuisia torppia.
1800-luvun alussa kreivi Wilhelm Mauritz Klingspor rakennutti tilalle uuden kaksikerroksisen päärakennuksen. Rakennus paloi vuonna 1830, ja sen tilalle rakennettiin alun perin kesäasunnoksi tarkoitettu nykyinen päärakennus. Kunnostetussa rakennuksessa toimii nyt ravintola. Pihapiirissä säilynyt toinen asuinrakennus ja aitta ovat peräisin 1700-luvulta. Hirsinen talli ja navetan kivinen maitohuone ovat 1800-luvulta, pihapiirin toinen asuinrakennus 1900-luvun alusta. Kartanon edessä on uusi Maaherranpuisto.
Venäjän vallan aikana, vuodesta 1809 lähtien noin 650 hehtaarin suuruinen tila oli vuokrattu yksityisille henkilöille. Helsingin kaupunki oli tilan vuokraajana 1917– 1931. Sen jälkeen valtio luovutti pääosan tilasta Helsingin yliopiston hallintaan maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opetus- ja koetilaksi. Kunnostustöitä varten alueelle perustettiin vankisiirtola, jonka vuokrasuhde kesti vuoteen 1946.
Vanhimmat maatalousmetsätieteelliset rakennukset on rakennettu 1960-luvulla. Latokartanon ylioppilaskylän vanhimmat rakennukset ovat puolestaan vuodelta 1953. Biotieteisiin keskittyvää tiedepuistoa alettiin suunnitella vanhan yliopistokampuksen ympärille vuonna 1987.
Kuninkaankartanosta johti jo 1600-luvun alussa tie Latokartanoon. Tie on samassa paikassa kuin nykyinen Viikintie. Viikin Latokartanon kautta kulkeva Hämeenlinnan maantie oli tärkeä valtatie, jolta Porvoon maantie erkani Malmin kylän kohdalla. Latokartanon alueen poikki kulki lisäksi kaksi kylätietä, toinen Malmilta Puotinkylään ja toinen Herttoniemeen.
Viikin Latokartanon alueen poikki rakennettiin 1930-luvun alussa Herttoniemen satamarata ja Viikintie. Lahdentie avattiin liikenteelle vuonna 1973.
Vantaanjoen suualueesta muodostui uuden kaupungin ensimmäinen teollisuusalue. Laitoksista ensimmäisiä olivat saha- ja vanutusmyllyt jo kaupungin perustamisajalta 1500-luvun puolivälistä. Myllylaitos, ajoittain kaksikin, toimi paikalla jokseenkin keskeytyksettä 1900-luvun alkupuolelle saakka. Tukkeja uitettiin Vantaanjoen suualueella 1930-luvulle asti.
Myös kaupungin vesilaitostoiminnan historia alkoi Kuninkaankartanonsaaressa. Toiminta käynnistyi vuonna 1876 ja kesti melko tarkkaan sata vuotta, vedenkäsittely paikalla loppui kokonaan vuonna 1972, jolloin vapautuneet tilat luovutettiin Tekniikan museon käyttöön.
Viikinmäessä toimi Suomen metsästysyhdistyksen ylläpitämä ampumarata vuosina 1957–2006. Siellä oli kilparadat kaikille haulikko-, kivääri-, ja pistoolilajeille. Ampumaradat on nyt purettu ja maaperän kunnostus asuntorakentamista varten on loppuvaiheessa.
Kivikossa toimi Malmin ampumarata, joka valmistui vuoden 1937 MM-kisoihin. Siellä järjestettiin myös Helsingin olympialaisten luotiaselajien kilpailut vuonna 1952. Puolustusvoimat käytti ampumarataa ja Kivikon metsiä säännöllisesti harjoitusalueenaan. Malmin ampumaradan toiminta päättyi vuonna 1993, kun Kivikon asuinalueen rakentaminen eteni sen lähelle. Ampumaradan komea hirsinen paviljonki Paukkula valitettavasti paloi 27.6.1995 ennen kuin se ehdittiin ottaa Kivikon liikuntapuiston käyttöön. Entinen ampumarata-alue on kunnostettu ulkoilukäyttöön ja liikuntapuistoksi. Ampumaradan avajaisiin istutettu pihtakuusimetsikkö on vielä jäljellä ja asemakaavassa suojeltu. Ampumarata-alueen lyijypitoiset pintamaat on poistettu ja niistä rakennettiin laskettelurinne liikuntapuistoon.
Helsingin maalinnoituksen linnoituslaitteita ja tykkiteitä on paljon jäljellä Viikki-Kivikon puisto- ja ulkoilualueilla. Edustavimmat niistä on suojeltu asemakaavassa muinaismuistolain nojalla.
Viikki-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue on Helsingin tärkein luontokohde. Luonnonsuojelualueen ensimmäinen osa rauhoitettiin jo vuonna 1959. Se on luokiteltu kansainvälisesti tärkeäksi lintualueeksi.
Vanhankaupunginlahti on osa EU:n Natura-verkostoa sekä listattu Ramsar-kosteikkojen suojelusopimuksen kohteeksi vuonna 1976.
Kivikon pohjoisosassa on Helsingin korkeimmat kalliomäet. Noin 60 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella oleva Yoldiameren aikainen rantakivikko on muinaisrannan jäänne 9 000 vuoden takaa.
Lähde: Kuokkanen-Suomi Liisa, Viikki, rakennetun ympäristön suojelu: alueen historiaa ja sen rakennuskanta (1994). Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kaavoitusosaston selvityksiä 1994:18
Tutustu myös julkaisuun Viikin Latokartanon tilan historia
