Asuinalueiden rakentaminen jatkuu

Vuosaari tarjoaa viihtyisiä asuinympäristöjä kaupunkimaisesta kerrostaloasumisesta merenrannalla luonnonläheisiin pientalokohteisiin. Uusia asuntoja rakennetaan edelleen monilla Vuosaaren alueilla.

Aurinkolahti – asumista meren ja kanavan tuntumassa

Aurinkolahti on korkeatasoinen kerrostaloalue merenrannalla.

Aurinkolahdessa toimii Aurinkolahden peruskoulu sekä useita päiväkoteja. Rakenteilla on korttelitalo Kanava, johon tulee kouluja ja päiväkoti. Aurinkolahden puistotielle rakennettiin taiteilijatalo Helsingin kaupungin 450-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Aurinkolahden nähtävyyksiä on Uutelan kanava, jossa on kaksi putousta ja neljä siltaa. Kanavan eteläosaan pääsee pienveneellä. Kanava ja sen itärannalla oleva Kauniinilmanpuisto valmistuivat vuonna 2009.

Asuntojen rakentaminen jatkuu vielä kanavan varressa ja kanavan päätteeksi tulevassa kaarikorttelissa sekä Kahvikorttelissa. Aurinkolahdessa asuu kanavanvarren ja Kahvikorttelin asuntojen valmistuttua noin 9 000 asukasta.

Tunnusomaista Aurinkolahden alueelle:

  • Alueella on korkealaatuisia kerrostaloja.
  • Asunnot ovat vapaarahoitteisia omistusasuntoja ja vuokra-asuntoja.
  • Uuden rakentamisen vastapainona alueella on säilytetty muutamia vanhoja huviloita.
  • Pysäköinti on järjestetty kerrostalotonteilla pääasiassa talojen ja pihojen alle.
  • Alueelle on valmistunut rantabulevardi ja upea 600 metriä pitkä uimaranta.
  • Tontit on myyty toteuttajille.

Aurinkolahden kohteita toteuttavat Helsingin asuntotuotantotoimisto, Sato, Tapiola, NCC ja YIT.

Kahvikortteli rakenteilla

Kahvikorttelista on tulossa Aurinkolahden kolmas kohokohta rannan ja kanavan lisäksi. Kahvikorttelissa ollaan meren ja metron välissä eli Aurinkolahden parhaat puolet ovat kävelymatkan päässä.

Kahvikorttelin talot rakennetaan 4–8-kerroksisiksi, yhdestä rakennuksesta tulee 12-kerroksinen. Kahvikorttelin tunnelma on omaleimainen ja kaupunkimainen. Asuinalue on moderni sovellus perinteisestä umpikorttelista. Räystäistä muodostuu veistoksellinen, vuoroin laskeva ja vuoroin nouseva linja.

Pauligin kahvipaahtimo on purettu, mutta toiminta jatkuu Vuosaaren satamakeskuksessa uudessa paahtimossa. Kahvikorttelin nimistö muistuttaa yhä kahvista ja mausteista.

Kahvikorttelin rakentaminen on aloitettu ja se jatkuu vielä useita vuosia. Lemminkäinen rakentaa Kahvikortteliin vapaarahoitteisia omistus- ja vuokra-asuntoja, joista ensimmäiset valmistuvat vuonna 2012.

Kahvikortteli, Lemminkäinen Oy

Vuosaaren keskusta on metroaseman ympärillä

Vuosaaren uusi keskusta rakentuu Vuosaaren metroaseman ympärille. Se yhdistää palveluineen ja työpaikkoineen vanhat ja uudet asuntoalueet.

Kauppakeskus Columbus on rakennettu Vuosaaren kaupunginosat yhdistäväksi sillaksi Vuotien ja metroradan päälle. Metroasemalta noustaan Valkopaadentien linja-autopysäkeille, joilta pääsee bussilla eri puolille Vuosaarta.

Metroaseman ja kauppakeskuksen lisäksi Vuosaaren keskustassa sijaitsevat

  • laajentunut Vuosaaren urheilutalo, jossa on uimahalli, palloiluhalleja ja kuntoilutiloja
  • lukio ja yläaste
  • arkkitehtuuristaan kansainvälisesti tunnettu kulttuuritalo Vuotalo
  • ruotsinkielinen monitoimitalo Nordsjö-Rastis
  • vanhusten palvelukeskus Cecilia
  • palvelutalo Albatrossi, jossa on Vuosaaren sosiaalikeskus ja terveysasema sekä seurakunnan tiloja
  • Suomen korkein asuintalo, 26-kerroksinen Cirrus.

Pohjoinen ostoskeskus kehittyy

Keski-Vuosaaren kaupalliset palvelut ovat pohjoisessa ostoskeskuksessa. Alueen palveluja halutaan edelleen kehittää.

Vireillä on asemakaavamuutos ostoskeskuksen laajentamiseksi ja YIT:llä laajennukselle tonttivaraus. Keskuksen tuntumassa sijaitsevalle päiväkoti Meritähdelle rakennetaan korvaavat tilat.

Rastilanranta – uusi asuinalue meren rannalle

Meren rannalle kaavoitetaan uusi hieno asuinalue. Ensimmäisenä valmistellaan osayleiskaava.

Kurkimoisioon pientaloalue ilta-aurinkoon päin

Kurkimoisioon rakennetaan noin 170 uutta pientaloasuntoa kallioiselle mäelle Kallvikintien ja Niinisaarentien kulmaan. Uusia asukkaita muuttaa alueelle noin 500.

Asemakaava on lainvoimainen. Rakennustyöt alkavat 2012. Tontit on varattu Investors Houselle ja TA-Asumisoikeudelle.

Fallpakkaan kaupunkipientaloja

Fallpakkaan on rakennettu noin pienkerrostaloja ja pientaloja Mellunmäen jatkeeksi. Asumisoikeusasuntoja, hitas-omistusasuntoja ja vuokra-asuntoja on yhteensä 220.

Conect Oy toteuttaa vapaarahoitteisia kaupunkipientaloja ryhmärakennuttamismenettelyllä. Mellunmäen puolelle Itäväylää on avattu uusi kauppa.

Omenamäki – puurakentamisen asuinalue

Omenamäki on uusi, noin 600 asukkaan alue. Asuntotuotantotoimisto aloitti rakentamisen vuonna 2004 kahdella puukerrostalolla. Alueelle on myös tehty arkkitehtuuriltaan hienoja pientaloja.

Omenamäessä on rakenteilla kaksi kerrostaloa. Varaamatta on vielä erillispientalotontteja.

Rastilan metrokorttelit

Rastilan metroaseman viereen on suunnitteilla asuntokortteli, jonka toteutuksesta vastaa Avara. Metroaseman ja leirintäalueen välissä on kaavoitettuna tontti hotellia varten.

Ramsinrantaan asuntoja meren rannalle

Meri-Rastilan kaupunginosa kasvaa edelleen Ramsinrannassa. Ramsinrannan pientaloalueet sijaitsevat kallioisella rinteellä Ison Kallahden rannalla.

Alue koostuu Ramsinranta 1:stä, 2:sta ja 3:sta. Ensimmäiset asunnot valmistuivat 2003–2004. Uusia pientaloasuntoja tulee vielä noin 450.

  • Ramsinranta 1:ssä VVO Rakennuttaja Oy ja YIT Rakennus Oy rakentavat tasokkaita omistusasuntoja. Kaupunki on panostanut laadukkaaseen katuympäristöön.
  • Ramsinranta 2:ssa VVO Rakennuttaja Oy rakennuttaa omistusasuntoja.
  • Ramsinranta 3:n alueelle suunnitellaan asuntoja. Asemakaavoitus on valmistumassa. 

Jaa sivun linkki tai lisää kirjanmerkkeihin