Kalasatamaan kaavaillaan kelluvia taloja

Kalasatama
12. toukokuuta 2009

Kuva: Anssi Keränen
Kalasataman Verkkosaareen on kaavailtu noin 60 kelluvaa asuntoa. Kymmenien talojen yhteisö toisi uudenlaisen näkymän Kalasataman rantaan. Kiinteistölautakunta on esittänyt tontinvaraukset kaupunginhallitukselle, joka päättää asiasta toukokuun lopulla 2009. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, rakentamaan päästäisiin aikaisintaan kahden vuoden kuluttua, sillä asemakaavan laatiminen ja hankkeiden suunnittelu vie oman aikansa. Myös vesilain mukainen lupa hankitaan – talot kun rakennetaan vesialueelle. Kelluvat talot tullaan tekemään vapaarahoitteisena tuotantona.
Vaikka kelluva asuminen onkin perinteisestä poikkeavaa, löytyy Suomesta muutamia kelluvia lomakoteja. Kelluvat talot suunnitellaan vallitsevien tuuli-, aalto-, virtaus-, jää- ja lämpötilaolosuhteiden mukaan. Talot sijoitetaan betoniponttonien päälle ja ne ankkuroidaan meren pohjaan, näin ne liikkuvat vedenpinnan mukana. Ponttonien päällä lepäävien talojen ei pitäisi myöskään vaikuttaa veden virtaukseen tai laatuun. Kalasatamaan tulevaisuudessa rakennettavat talot liitetään alueen vesi- ja viemäriverkostoihin.
Kiinteistölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että Helsingin ensimmäisten kelluvien talojen tonttivaraukset osoitettaisiin Marina Housing Oy:lle ja JMV-Research Oy:lle. Sen verran harvinaisia kelluvat talot Suomessa vielä ovat, että keväällä käytyyn tontinluovutuskilpailuun osallistui vain viisi hakijaa. Kaupungin edellytyksenä oli, että varauksen saajalla pitää olla teknistä taitoa, kokemusta sekä taloudelliset ja muut rakentamisen edellytykset.
JMV-Research on rakentanut kelluvia taloja Tukholmaan. Marina Housingilla on ulkomaisen kokemuksen lisäksi kokemusta Porin Reposaaresta ja hankkeita on vireillä myös Turussa, Kotkassa ja Hangossa.
Aiemmin ilmestyneet Masa Takala -sarjakuvat
Kalasataman alueen rakentumista seurataan ajoittain myös sarjakuvan keinoin. Piirroshahmo projektinjohtaja Masa Takala esittelee lukijoille Kalasatamassa tehtäviä töitä ja suunnitelmia omalla persoonallisella tavallaan. Kuvitus on Anssi Keräsen käsialaa.