Teurastamo avautuu kuluttajille

Kalasatama
08. toukokuuta 2012

Ensi syksynä osa Tukkutorin alueesta avautuu suurelle yleisölle, kun entisen teurastuslaitoksen punatiilisiin rakennuksiin avataan ravintoloita, kuluttajille suunnattuja ruokamyymälöitä sekä ruoan ja designin yhdistävä tapahtumatila Kellohalli. Heitä ennen Teurastamon piha-alueella aloittivat kuitenkin jo kaupunkiviljelijät. Tulevia kalasatamalaisia hemmotellaan siis myös hyvällä ruualla.

Hikeä pukkaa. Dodon kaupunkiviljely yhdistää eri ikäisiä kaupunkilaisia.Sunnuntaiaamun uneliaisuus Helsingin Tukkutorilla rikkoutuu, ja kuin tyhjästä aluetta lähestyy eri suunnista ihmisiä kantaen lapioita, kuokkia ja ämpäreitä. Kyse ei ole kuitenkaan vihaisesta poliittisesta mielenosoituksesta, vaan kaupunkilaisten uuden omatoimisuuskapinan kenties kaikkein hellimmästä muodosta eli kaupunkiviljelystä.

Lähes sata eri ikäistä kaupunkilaista on tullut aloittamaan säkkiviljelyä Teurastamon piha-alueelle. Ympäristöjärjestö Dodon kaupunkiviljelijöiden käyttöön tarkoitetut multasäkit varattiin nopeasti jo ennakkoon ja parikymmentä ihmistä jouduttiin jättämään jonoon odottamaan uusia säkkiviljelyalueita.                                                 

Yhteisöllisyys tärkeä osa kaupunkiviljelyä

"Meillä on tarkoitus viljellä porkkanaa, tomaattia ja yrttejä", kertovat 20-vuotiaat ystävykset Jenni Nieminen ja Laura Tulokas lapioidessaan multaa tuhannen litran säkkeihin. Jenni Nieminen sai ahkeroida lapion varressa, sillä täytettävänä oli kolme tuhannen litran säkkiä.

"Aiempaa kokemusta viljelystä ei hirveästi ole, mutta eiköhän täältä saa neuvoja muilta. Yhteisöllisyys on muutenkin tärkeä osa tätä juttua", sanoo Jenni Nieminen.
"Oma suhde ruokaan voi myös muuttua, kun sen viljelee alusta lähtien itse", arvelee Laura Tulokas.

Helsingin Tukkutori on luovuttanut Kalasataman ja Sörnäisten kupeessa sijaitsevan Teurastamon piha-alueen Dodon kaupunkiviljelijöiden käyttöön.

”Kaupunkiviljelyn suosio kertoo kasvaneesta kiinnostuksesta lähiruokaan. Viljelysäkit sopivat mainiosti tänne Teurastamolle, ja osa niistähän tulee myös syksyllä aloittavien ruokayrittäjien käyttöön”, kertoo Helsingin ruokakulttuuristrategian projektipäällikkö Ville Relander.

Rouhea teollisuusmiljöö vaatii rohkeita yrittäjiä

Kaupungin tavoitteena on löytää uutta käyttöä Tukkutorin vanhoille teollisuuskäytöstä vapautuneille tiloille. Mielikuvissa siintää New Yorkin Meatpacking District Manhattanilla ja Kødbyen Kööpenhaminassa. Teurastamosta toivotaan ruokakulttuuriin keskittyvää jatketta rouheissa teollisuustiloissa toimiville Kaapelitehtaan, Korjaamon ja läheisen Suvilahden kaltaisille kulttuurikeskittymille.

"Avaamme aluetta asteittain, kun kiinteistöjä vapautuu vanhasta käytöstä. Kaikkea ei ihan rahallisistakaan syistä voida kunnostaa kerralla, ja näin alue tulee muokkautumaan käyttäjien toiveiden myötä", sanoo Relander.

"Etsimme tänne parhaillaan ruokakauppiasta, jolla olisi hyvät yhteydet lähiruoan tuottajiin ja mahdollisesti myös pienimuotoista omaa tuotantoa. Haluamme kuitenkin, että paikka on suunnattu tavallisille kuluttajille ja että hinnoittelu tuo tuotteet kaikkien, ei vain trenditietoisen eliitin ulottuville."Helsingin ruokakulttuuristrategian projektipäällikkö Ville Relander uskoo Teurastamon houkuttelevan luovia ruokayrittäjiä ja suurta yleisöä. Kellohallin remontin on tarkoitus valmistua kesäkuun aikana.

Relander toivoo yhteydenottoja yrittäjiltä, jotka ovat kiinnostuneita ruokakulttuurin ja tuoreiden kaupallisten ideoiden yhdistämisestä. "Vaatii tietenkin rohkeutta aloittaa uudessa miljöössä. Siksi etsimmekin uniikkeja ideoita ja innostuneisuutta, emmekä tuijota vain vuokratarjouksiin. Esimerkiksi Sitra on lupautunut tukemaan uutta ruokakauppiasta liiketoiminnan kehittämisessä, verkostoitumisessa sekä rahoitusmahdollisuuksien selvittämisessä."

Yhteys Tukkutoriin tuo asiakkaita

Yksi Teurastamon tiloissa aloittanut ruokayritys on kahden miehen Pasta Factory, joka valmistaa tilauksesta tuorepastaa. Nuoret yrittäjät Sami Forsström ja Heikki Laukkarinen ovat varanneet myös viljelysäkit käyttöönsä.

Pastamiehet Heikki Laukkarinen ja Sami Forss aikovat avata kaupan teollisuustilojensa yhteyteen.

"Chiliä ja yrttejä nyt ainakin. Ensisijaisesti ihan omaan käyttöön, mutta voisihan sitä kokeilla myös tuorepastan maustamista", he kertovat suunnitelmistaan.

 "Toistaiseksi kokemukset Teurastamon alueesta ovat ihan positiiviset. Moni ravintoloitsija on jo löytänyt meidät asioidessaan Tukkutorilla. Vielä tällä ei ihan kahta elätä, mutta yhtä jo kuitenkin. Ja odotamme vilkasta syksyä. Avaamme silloin myös vähittäismyymälän omien teollisuustilojen yhteyteen", kertoo Laukkarinen.

Kellohalliin tapahtumatila ruoalle ja designille

Teurastamon ruokakorttelin uusina yrittäjinä syksyllä aloittavat Ravintolapäivästä syntynyt  B-Smokery, neljännen lihakauppiaspolven perinteinen Lihakauppa Roslund, kiinalaista katuruokaa tarjoileva Ho’s Food ja kokki- ja cocktailkoulu A21 Flavour Studio.

1930-luvulla Helsingin kaupungin teurastuslaitoksen tarpeisiin rakennetut punatiiliset tilat remontoidaan ravintoloiksi, toiminta- ja tapahtumatiloiksi sekä myymälöiksi. Kellohalliin avautuu syyskuussa tapahtumatila, joka toimii designpääkaupunkivuoden ruokaa ja designia yhdistävien tapahtumien päänäyttämönä.

Kellohallin tapahtumajärjestäjänä sekä ravintoloitsijana toimii useista innovatiivisista ravintolatempauksista tuttu Antto Melasniemi.

"Syksyn suunnitelmia valmistellaan juuri hektisesti ja Kellohalliin on tulossa ravintola ja kahvila sekä pienimuotoinen ruokakirjasto, jossa alan teoksia voi selailla. Luvassa on eri tavoin ruokaa ja designia yhdistäviä tapahtumia. Itse odotan innostuneena tulevia kokki-muotoilija työparien workshoppeja", kertoo Melasniemen Marrot Oy:ssä tuottajana työskentelevä Elina Forss Kellohallin syksystä.

Teksti: Timo Saari
Kuvat: Tero Pajukallio

Kuvatekstit:

Kuva 1: Hikeä pukkaa. Dodon kaupunkiviljely yhdistää eri ikäisiä kaupunkilaisia.
Kuva 2: Jenni Nieminen sai ahkeroida lapion varressa, sillä täytettävänä oli kolme tuhannen litran säkkiä.
Kuva 3: Helsingin ruokakulttuuristrategian projektipäällikkö Ville Relander uskoo Teurastamon houkuttelevan luovia ruokayrittäjiä ja suurta yleisöä. Kellohallin remontin on tarkoitus valmistua kesäkuun aikana.
Kuva 4: Pastamiehet Heikki Laukkarinen ja Sami Forss aikovat avata kaupan teollisuustilojensa yhteyteen.