Jussi Pajunen talousarviosta 2015: Helsinki investoi uusiin asuntoalueisiin

Uutta Helsinkiä
08. lokakuuta 2014
Helsingin kaupungin talousarvioehdotus vuodelle 2015 julkaistiin tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 8.10.2014 kaupungintalolla. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esitteli talousarvioehdotustaan. Kuva: Pertti Nisonen.

”Talousarvioehdotus mahdollistaa helsinkiläisille nykytasoiset peruspalvelut. Kunnallisveroa ei koroteta.  Investoinneilla turvataan uusien asuntoalueiden rakentaminen ja toimiva joukkoliikenne”, kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sanoo vuoden 2015 talousarvioehdotuksestaan.

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2015 talousarvioksi on tehty valtuuston strategiaohjelman edellyttämin ehdoin.

Kaupungin keskeisinä haasteina ovat yleinen talouden toimintaympäristön muutos ja taloudellisen tilanteen epävarmuus. Kaupungin talouden kokonaiskuvaan vaikuttavat keskeisesti Helsingin Energian ja Helsingin Sataman yhtiöittämiset vuoden 2015 alusta.

Helsingin kunnallisvero säilyy 18,5 prosentissa. Talousarvioehdotuksen mukaan Helsingin lainakanta kasvaa nettomääräisesti  280 miljoonalla eurolla vuonna 2015, mukana luvussa on HKL-liikelaitos.

Asukasmäärän ennustetaan kasvavan sekä kuluvana vuonna että ensi vuonna 9 000 henkilöllä. Helsingin asukasluku oli 612 664 vuoden 2013 lopussa.

Verotulojen kasvu niukkaa 

Vuonna 2015 kaupungin verotulojen arvioidaan olevan kokonaisuudessaan 3 013,5 miljoonaa euroa. Verotulojen ja valtionosuuksien ennustetaan kasvavan 2,2 prosenttia.

Kunnallisverojen ennakoidaan tuottavan 2 486 miljoonaa euroa eli 52 prosenttia tuloista, yhteisöveron 308 miljoonaa euroa eli 6 prosenttia tuloista ja kiinteistöveron 219 miljoonaa euroa eli 5 prosenttia tuloista. Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän Helsingille 244 miljoonaa euroa eli 5 prosenttia tuloista.

Kiinteän omaisuuden myyntitavoitteena on 100 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi rakennusten ja osakkeiden myyntitavoite on 35 miljoonaa euroa.

Menojen kasvun rajat on sovittu valtuustokaudeksi

Kaupungin toimintamenot ovat talousarvioehdotuksessa yhteensä 4 686,9 miljoonaa euroa. Toimintamenojen kasvu on strategiaohjelman tuottavuustavoitteen mukainen.

Kaupungin menoista 47 prosenttia eli 2 188,0 miljoonaa euroa käytetään sosiaali- ja terveysviraston palveluihin, erikoissairaanhoitoon ja toimeentulotukeen. Opetusviraston osuus menoista on 14 prosenttia eli 666 miljoonaa euroa. Varhaiskasvatusviraston osuus on 8 prosenttia eli 380 miljoonaa euroa ja se sisältää lasten päivähoidon, esiopetuksen sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan.

Rakennus- ja ympäristötoimen vastuulla on tiivistyvä kaupunkirakenne, julkinen ympäristö ja rakennetun kaupungin pitäminen kunnossa 617,1 miljoonalla eurolla eli 13 prosentin osuudella toimintamenoista. Kaupunkisuunnittelun ja kiinteistötoimen osuus toimintamenoista on 7 prosenttia eli 326,2 miljoonaa euroa.

Kymmenvuotisen investointiohjelman toinen vuosi  

Talousarvioehdotuksessa kymmenen vuoden investointiohjelman vuositasoksi on asetettu strategiaohjelman mukaisesti  447 miljoonaa euroa. Liikelaitosten investointien kanssa investoinnit nousevat 611,2 miljoonaan euroon. HKL:n investoinnit kasvavat 161,1 miljoonaan.

Suurimmat investointihankkeet vuosina 2015–2017 ovat Kalasataman, Pasilan, Länsisataman ja Kruunuvuorenrannan  kadut ja puistot sekä esirakentaminen. Suuriin investointikohteisiin kuuluvat myös Stadin ammattiopiston Roihuvuoren yksikön perusparannus ja Stadin ammattiopiston Teollisuuskadun yksikön muutostyöt. Kaupunki varautuu keskustakirjaston kustannuksiin 50 prosentin osuudella.

Talonrakennusinvestointeihin on vuonna 2015 varattu yhteensä 181 miljoonaa euroa. Summasta uudis- ja lisärakennushankkeisiin on varattu runsaat 36 miljoonaa euroa, korjaushankkeisiin runsaat 145 miljoonaa euroa. 

Lisätietoa:

Talousarvioehdotus
Talousarvioehdotuksen tiivistelmä
Kartta: merkittävät rakennushankkeet 2015