Arabianranta on Helsingin ensimmäinen taidekaupunginosa

Arabianranta
25. elokuuta 2015
Tapio Wirkkalan puisto. Kuva Janne Saavalainen.

Helsinki juhlii Arabianrannan uuden asuinalueen valmistumista tällä viikolla. Arabianranta on ainutlaatuinen paitsi rakentamiseen liittyvien kokeilujen, myös taiteensa vuoksi. Se on ensimmäinen Helsinkiin rakennettu taidekaupunginosa.  

Taiteesta tuli keskeinen osa uutta Arabianrantaa, sillä Helsingin kaupunki velvoitti alueen rakennuttajat käyttämään 1–2 prosenttia rakennuskustannuksista taiteeseen. Tämä ensimmäistä kertaa sovellettu periaate koski paitsi asuinrakennuksia, myös pihojen sekä katu- ja viheralueiden rakentamista. Rakennuttajien tarjousten vertailussa käytettiin yhtenä kriteerinä ehdotetun taideprojektin kiinnostavuutta.

 Ann Sundholmin teos Oasen Arcadan edustalla. Kuva Sampo Korhonen.

Viidentoista vuoden rakentamisen aikana Arabianrantaan on ilmestynyt veistoksia, keramiikkaa, graafista betonia, valokuvia, maalauksia, mosaiikki- ja valoteoksia, taidepihoja sekä yhteisötaidetta. Teokset on sijoitettu porraskäytäviin, yhteistiloihin sekä pihoille ja puistoihin. Alueella on myös kansainvälisten turistien suosima Tapio Wirkkalan puisto, jonka yhdysvaltalainen ohjaaja ja taiteilija Robert Wilson on suunnitellut. Se on yksi harvoista ulkomaisten taiteilijoiden julkisista veistoksista Suomessa.  

Taiteilijat mukana jo suunnitteluvaiheessa 

Arabianrannan taideteosten suunnittelu aloitettiin poikkeuksellisesti jo talojen suunnitteluvaiheessa. Uusi toimintatapa vaati kaikkien osapuolten yhteistyötä. Alueen taidehankkeita ohjasi taidekoordinaattori, joka yhdisti taiteilijat, arkkitehdit, suunnittelijat ja rakennuttajat. Kaikkiaan teoksia on ollut luomassa 87 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää. 

Arabianrannasta saatuja oppeja sovelletaan nyt myös Kalasatamaan, Pasilaan ja muihin Helsinkiin rakenteilla oleviin asuinalueisiin. 

Taide ja muotoilu osa alueen historiaa 

Arabianranta on luonteva paikka prosenttitaiteen edelläkävijäksi, sillä muotoilu ja taide ovat osa sen historiaa. Arabian tehtaat ja lukuisat taidealan oppilaitokset, kuten Taideteollinen korkeakoulu, Pop & Jazz Konservatorio, Metropolian esittävän taiteen linja, Stadin ammattiopiston audiovisuaalisen viestinnän linja ja Arcada, ovat olleet tärkeässä roolissa kaupunginosan identiteetin muodostumisessa. Taide ja muotoilu näkyvät myös katujen ja paikkojen nimissä.  

 

Aluetta on kehitetty määrätietoisesti taideteolliseksi keskukseksi vuodesta 1995, kun Helsingin kaupunki, kauppa- ja teollisuusministeriö, Taideteollinen korkeakoulu, Pop & Jazz Konservatorio, Oy Hackman Ab, Eläkevarma keskinäinen vakuutusyhtiö ja Oy Metra Ab allekirjoittivat aiesopimuksen, jonka tavoitteena oli tehdä alueesta Itämeren johtava muotoiluosaamisen ja -teollisuuden keskittymä. 

Tutustu teoksiin taidepolkuja seuraten 

Arabianrannan taidepihoihin ja muihin teoksiin voi tutustua kävelemällä kolmea taidepolkua pitkin. Ensimmäinen polku mutkittelee Muotoilijankadulta Hämeentielle, Aralis-kirjastolle. Toinen alkaa Kaj Franckin aukiolta ja päättyy raitiovaunu 6:n päätepysäkille. Kolmas polku lähtee Hämeentie 9:stä ja päättyy Toukolankadun Cor-husetille. Taidepolut ovat nähtävissä kartalla verkossa.  

Teksti: Tuuli Kirjonen  

Taidepolut kartalla

Tutustu Arabianrannan taideteoksiin

 

Arabianrannan ihme

Arabianranta kiinnostaa matkailijoitakin 

Arabianranta kehittyy yritysalueena