Kalasataman Rediä rakennetaan ympäri vuorokauden

Kalasatama
01. maaliskuuta 2016

Metrolla liikkuvat pääsevät seuraamaan aitiopaikalta Kalasataman rakentumista. Metrosillan alle jäävä monttu on kasvanut alueelle rakentuvan keskuksen, Redin, kohdalla valtavaa vauhtia.

Työkoneet ja rakennusmiehet huomioliiveissään näyttävät olevan Kalasatamassa töissä aina – vaikka tilannetta tarkkailisi aamun ensimmäisestä tai illan viimeisestä metrosta.

Havainto on oikea, vahvistaa projektijohtaja Markku Muhonen SRV:ltä. Maan päällä töitä tehdään kahdessa vuorossa, piilossa kalliotunnelissa äänenkantamattomissa myös yövuorossa.

Järin poikkeuksellista kolmivuorotyö ei rakennustyömailla kuitenkaan ole. Hommia pusketaan täälläkin vuoroissa, jotta Redin ensimmäisen asuintornin, Majakan, asukkaat pääsevät muuttamaan tänne loppuvuodesta 2018. Kauppakeskuksen avajaisia on määrä päästä viettämään jo syyskuussa 2018.

 Pertti Nisonen

Yhdeksän eduskuntatalollista maa-aineista pois

Jättimäinen, kaikkiaan kolmen hehtaarin työmaa muuttuu helpommin käsitettäviksi osiksi Jussi Uusivirran, SRV:n teknisen toimiston päällikön, työhuoneen seinällä olevan kartan ruudukoista. Jokainen ruudukko kuvaa työmaan lohkoa. Kalasataman Redissä edetään lohko kerrallaan.  Kaakkoiskulma on edennyt pisimmälle, sitten edetään kohti luoteisnurkkaa.

Rediä ja Työpajankadulle tulevaa terveys- ja hyvinvointikeskusta rakentaa parhaillaan noin viidensadan hengen porukka. He tuntevat omat lohkonsa ja siirtyvät valmista aikaan saatuaan seuraavaan.

Uusivirta on hyvillään, että urakka etenee ripeästi. Tämän vuoden aikana on tarkoitus saada neljä viidesosaa Redin rungosta valmiiksi. Raskaan liikenteen suunta on vaihtumassa. Muualle vietävästä maa-aineksesta – 900 000 kiintokuutiosta eli noin yhdeksästä eduskuntatalollisesta – suurin osa kuskattu pois, nyt tänne tarvitaan betonia.

Millaisia yllätyksiä Redin rakentaminen on tiennyt?

– Rakennettaessa tulee aina yllätyksiä, mutta sellaista ei ole tullut, etteikö sitä olisi saatu hoidettua kuntoon. Esimerkiksi kalliopohjassa oli odotettua heikompaa ruhjealuetta, mutta sekin saatiin vahvistettua sementillä, Uusivirta kertoo.  

 Pertti Nisonen

Poikkeuksellinen kaupunkityömaa

Muhonen ja Uusivirta ovat olleet mukana lukuisissa isoissa rakennusprojekteissa, mutta Kalasataman Rediä he kuvailevat poikkeuksellisen suureksi kaupunkityömaaksi.

Suomalaisittain uutta on myös korkea tornirakentaminen, jolloin joudutaan kiinnittämään tavanomaista enemmän huomiota esimerkiksi tuulioloihin.

– Mutta oli talo miten korkea tahansa, perusasiat ovat samat. Tarvitaan ammattitaitoa, rautaa ja betonia, Muhonen tiivistää.

Rediin on tulossa kaikkiaan kahdeksan tornia, joista kuusi on tarkoitettu asuinkäyttöön, yksi toimitilaksi ja yksi hotelliksi. Jokaisen tornin pohja ankkuroidaan kallioon, nyt rakennetaan parhaillaan ensimmäisen asuintornin holveja.

Aivan tavanomaista ei ole myöskään Redin hybridirakentaminen. Muhonen luettelee, miten monta eri asiaa Rediin yhdistyy: asuminen, palvelut, liikenteen solmukohta, terveydenhuoltopalvelut.

Uusivirta ja Muhonen aloittivat Redin työmaalla 2011. Silloin päästiin hyvään alkuun, ja alueelle rakennettiin uusi metrosilta ja jäteasema, tunnelit ja patoseinät. Asemakaavavalitus katkaisi työt, joita päästiin jatkamaan keväällä 2015.
 

Tornista huimat näkymät

Kalasatama houkuttaa. Kun 132 metriin kohoavan tornin 283 asunnon ennakkomarkkinointi alkoi, niistä 200 varattiin saman tien.

Uusia asuntoja kuuteen torniin on tarkoitus rakentaa kaikkiaan 1 200. Kalleimmat asunnot maksavat lähes kaksi miljoonaa, 40-neliöiset kaksiot reilut 220 000 euroa.

Hinnat eivät hirvitä, sillä Redin ennakkorekisterissä on kaikkiaan yli 7 000 kiinnostuneen nimi.

Tornien ehdoton plussa on, että maisemia pääsee ihailemaan alimmistakin huoneistokerroksista. Asuntojen rakennus alkaa kuudennesta kerroksesta ylöspäin.

Tornien väliin jää Esplanadin kokoinen puisto. Liikenteen melu saadaan kuriin, sillä metro ja Itäväylää kulkevat autot sukeltavat Kalasataman kohdalla tunneliin.

Markkinat määrittävät, miten nopeasti seuraavia torneja ryhdytään rakentamaan ja miten korkeita niistä tehdään. Tarkoitus kuitenkin on, että kaikki tornit saataisiin alulle ensi syksynä. Koko alue valmistuisi tällöin 2023.
 

Kauppakeskukseen yli 200 yritystä

Rediin kuuluu myös kauppakeskus, johon on tulossa noin yhteensä noin 200 liikettä elämys- ja ravintolapalveluineen. Niiden luonne otetaan huomioon jo rakennusvaiheessa: esimerkiksi ravintola-alueelle tehdään rasvakaivot valmiiksi, mutta vaikkapa vaateliikkeet eivät niitä tarvitse.

Liikekeskukseen on tulossa ainakin Lidl, K-Supermarket ja kiipeilyhalli.

– Kun yritysten tilanjako on sovittu, tiedot siirtyvät työpöydälleni, ja sen jälkeen ryhdytään hommiin, Muhonen kertoo.

Miten Kalasatamaan jo muuttaneet kommentoivat myllerrystä?

Muhonen huomauttaa, että palautteen perusteella alueen asukkaat näyttävät oppineen elämään rakennustyömaan naapurissa.

Kun liikennejärjestelyjä jouduttiin loppukesästä muuttamaan, palaute oli paikka paikoin tiukkaa. Siitäkin selvittiin, ja nykyään tutuille rakennusmiehille toivotellaan iloiset hyvät huomenet.

Teksti: Kirsi Riipinen

 Pertti Nisonen