Istuinveistoksia Kalasatamaan

Kalasatama
03. kesäkuuta 2016
Kuva: Marjukka Korhonen

Kalasatamaan tulee uusi ympäristötaideteos. Kuvanveistäjä Marjukka Korhosen istuinveistos sijoittuu Sörnäistenniemen Parrulaiturille. Penkkiryhmä on Kalasatamaan tulevan istuinveistoskokonaisuuden ensimmäinen osa. Penkkejä valmistuu tulevina vuosina vielä kaksi lisää.

Kolmen erilaisen penkkiryhmän lähtökohtana ovat olleet Kalasataman läheisten työläiskaupunginosien 1900-luvun tuolimallit. Kallio, Vallila, Sörnäinen ja Hakaniemi omaavat voimakkaan ja värikkään historian, mihin kontekstiin myös Kalasataman Sörnäistenniemi liittyy.

Alueella on pidetty tansseja, vietetty vapaa-aikaa ja trokattu viinaa. Työläiskotien vanhojen tuolimallien kautta uuden, trendikkään kaupunginosan julkiselle ranta-alueelle tulee muistuma historiasta ja alueen aiemmasta elämänkulusta. Penkeissä yhdistyy yksityisten kotien intiimi tunnelma ja avoin julkinen tila.

 Marjukka Korhonen

Penkit on valmistettu teräksestä. Taiteilijaa on avustanut työssä teollinen muotoilija Mikko Kivioja. Istuinveistokset ovat osa Kalasataman ympäristötaidehanketta. Ympäristötaide rahoitetaan alueen rakennuttajilta perittävällä kerrosneliökohtaisella maksulla.