Helenin Suvilahden aurinkovoimalaan uusi aurinkoseinä

Kalasatama
08. toukokuuta 2018
Suvilahden aurinkoseinä. Kuva: Helen Oy

Suvilahden sähköasemalle Helsinkiin on asennettu uusi 84 paneelin aurinkoseinä, jolla testataan seinäpaneelien tuottoa. Perinteisen kattovoimalan tuotanto on parhaimmillaan kesäaikaan, seinäasennukset puolestaan keräävät auringonsäteet parhaiten kevät- ja syysaikaan.

Helenin Helsingin Suvilahdessa sijaitseva aurinkovoimala laajeni uudella seinään asennetulla testivoimalalla. Aurinkoseinä on integroitu suoraan sähköasemarakennukseen siten, että rakennuksen vanha tiiliseinä purettiin ja aurinkopaneelit muodostavat uuden seinäpinnan.

- Haluamme edistää aurinkopaneelien integroitujen asennuksien yleistymistä. Tällä hankkeella testaamme myös seinäasennusten todellista tuottoa. Seinäasennuksia on toistaiseksi toteutettu melko vähän, joten monet tuottoarviot perustuvat vain mallinnuksiin, projektipäällikkö Krista Jaatinen Helenistä kertoo.

Testiympäristö on Krista Jaatisen mukaan mielenkiintoinen, koska olosuhteet ovat Helenin molemmilla Suvilahden voimaloilla luonnollisesti samat, sen sijaan asennustapa on erilainen. Sähköaseman katolla sijaitsevan aurinkovoimalan tuotanto on maksimaalisinta kesäaikaan, kun taas seinäasennukselle maksimaalisinta tuotantoaikaa on kevät ja syksy, jolloin aurinko paistaa matalammalta.

- Nyt testiympäristössä nähdään, kuinka suuria tuotannolliset erot todellisuudessa ovat eri vuodenaikoina. Eroja saattaa löytyä erityisesti talvella, jolloin lumi peittää katolla olevat paneelit, mutta seinällä olevat paneelit pysyvät lumesta puhtaina, Jaatinen toteaa.

Seinäaurinkopaneelit poikkeavat perinteisistä: paneeleiksi valittiin väriltään mustat yksikidepaneelit, jotka istuvat paremmin maisemaan. Samalla testataan mustien paneelien toimintaa.  

Aurinkopaneelien teho on 280 Wp/paneeli. Yhteensä voimalan maksimiteho on 23,52 kWp ja sen arvioitu vuosituotanto on 17 000 kWh.

Helen on saanut hankkeelle Työ- ja Elinkeinoministeriön tukirahaa integroidun asennuksen toteutuksessa käytettävän uuden teknologian vuoksi.

Aurinkopaneeleiden uudenlainen asennustapa suunniteltiin yhdessä tiilielementtien valmistajan ja aurinkovoimalan toteuttajan kanssa.

Vanhat tiilielementtien kiinnityskiskot säilytettiin ja niihin suunniteltiin sekä valmistettiin juuri aurinkopaneeleihin soveltuvat kiinnitysosat. Seinän vesitiiviys hoidetaan pellitysten ja tiivistenauhojen avulla.

Oman nimikkopaneelin voi vuokrata Helenin Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimaloista