Laajasalo-päivillä kurkistettiin tulevaan

Uutta Helsinkiä
28. toukokuuta 2018
Laajasalo-päivillä oli paljon väkeä. Kuvassa näkyvän kirkon tiloissa esiteltiin kaupungin suunnitelmia. Kuva Vilma Hakala.

Aurinkoinen päivä houkutteli lauantaina 26.5 sankoin joukoin Laajasalolaisia jokavuotisille Laajasalo-päiville. Ohjelmassa oli puheita, musiikkiesityksiä ja festivaalitunnelmaa. Perinteiseen tapaan asukkailla oli myös mahdollisuus tavata Helsingin kaupungin suunnittelijoita ja kaavoittajia ja keskustella saaren tulevaisuudesta.

Vilkkaissa keskusteluissa nousi esille, että saaren tulevaisuus on monelle asukkaalle sydämen asia. Risuja ja ruusuja kuultiin muun muassa Kruunusiltojen rakentamisaikataulusta, uudesta ratikkakorttelista sekä Laajasalon luonnon ja liikuntamahdollisuuksien turvaamisesta.

Helsingin kaupungin vuorovaikutussuunnittelija Juha-Pekka Turunen pitää kohtaamisia laajasalolaisten kanssa antoisina ja tärkeänä. ”Paljon saimme varteenotettavia ehdotuksia ja toiveita sekä tietoa saarelaisten tärkeinä pitämistä asioista”, Turunen kertoo. ”Monia vääriä käsityksiä ja tarpeettomiakin huolia saatiin myös poistettua ja oiottua. Hyvässä ilmapiirissä ja kasvokkain on monista huoltakin herättävistä asioista mielekästä keskustella.”

Panostusta viestintään

Jälleen kerran Laajasalopäivät osoittivat ajantasaisen tiedon välittämisen tärkeyden avoimen vuorovaikutuksen lisäksi. Tilaisuudessa olikin jaossa myös ensimmäinen Laajasalon suunnittelusta ja rakentamisesta kertova uutiskirje, jonka voi tilata s-postiin tästä.
Kaupungin ylläpitämällä http://www.uuttahelsinkia.fi/  -verkkosivulla on julkaistu oma sivusto Laajasalolle. Verkkosivulla ja uutiskirjeessä kaupunki pyrkii kertomaan jatkossa entistä aktiivisemmin ajankohtaisista suunnitteluasioista ja tulevista keskustelufoorumeista.